Sykähdyttäviä kuvia

Kyllä on kivaa se, kun lähettää kortteja vaihtarikavereille, niin jossain vaiheessa postilaatikkoon kopsahtaa vastaavasti korttikuori. Muutamalta vaihtarikaverilta olen lähetyksen saanut ja esittelen nyt muutaman kortin. Kuorissa oli suuret määrät ihania kortteja, joten vaikka tässä on nyt vain yksi kortti per kuori, arvostan myös muita todella paljon.

Alfred Hitchcock oli jännityksen mestari. Hän ohjasi useita klassikkomaineen saaneita elokuvia, joiden tunnuspiirre on musta huumori. En voinut olla nauramatta, kun näin tämän Paulalta tulleen kortin. Siinä meillä on varsinainen humoristi!  

Sarilta sain näin kukoistavan puutarhakuvan jostain kaukomailta. Tuollaiset kaariportit, joissa kasvaa kukkivia köynnöksiä, ovat todella näyttäviä ja ilona silmille! Myös meidän kotoisen Suomen kesässä, jota niin kovasti odotamme...

Kaunis kukkiva polkupyörä löytyi Kinin kuoresta. Tällä pyörällä ei heti lähdetä ajelemaan. Olenkin korttiharrastuksen myötä oppinut näkemään, miten kuvauksellinen polkupyörä voi olla. Vaikkapa juuri kukkatelineenä.

Seuraavassa kortissa on palanen taikametsää. Tiedättehän, miten siellä voi tapahtua mitä vain. Se on täynnä ihmeitä. Kun metsässä tuijottaa kuusta, voi nähdä sillä heiluvat kädet tai piippalakin latvuksessa. Ei siis ole mitenkään omituista, että sammaloituneessa kannossa näkyy kahdet kasvot!

Tämä Ritvan lähettämä kortti herätti ajatuksen, että ottaisin yhdeksi aiheeksi taikametsän, peikot, menninkäiset ja kaiken muun sellaisen omituisen, johon vain metsässä voi törmätä. Vaan ehkä en kuitenkaan... tai mistäpä sen sittenkään tietää... :)

Pääsiäistervehdys

Aikaisemmin jo kerroin, miten ulkomaalaisten keräilijöiden kanssa on hauskaa olla yhteydessä. Satuin sitten eräälle heistä kertomaan, että lapsenlapsellani on syntymäpäivä. Hän tiesi, että pikkumies pitää junakuvista, joten postilaatikossa odotti ISO syntymäpäiväkortti ja sen välissä komea junakortti. Oli ihana yllätys meille kaikille!

Varsinainen asiani tänään on kuitenkin toivottaa seuraavalla kuvalla kaikille täällä piipahtaville

Hyvää ja leppoisaa pääsiäistä!

Pääsiäisruukku ja muuta tullutta

Kävin pitkästä aikaa kirppiksellä ja löysin pari kivaa juttua. Ensinnäkin kirjekuoria ja -paperia. Kun viime kirjoituksessani pyytelin anteeksi korttilähetysteni ulkonäköä, niin seuraavalla kerralla saatan pikku viestini kirjoittaa näin ihanalle paperille.


Kuoriakin paketissa on, mutta ne näyttivät olevan liian kapeita korttilähetyksille. Eli jatkossa kuoret saattavat vieläkin olla kökköjä, mutta paperi onkin jo ihan toista!

Löysin kirppikseltä myös korkean saviruukun tai -maljan, kuinka sen haluaakin luonnehtia. Se oli täynnä pajunkissoja. Olin juuri mielessäni moittinut itseäni, kun en ole käynyt pajunoksia keräilemässä, niin nyt ne tulivatkin tällaisessa valmiissa paketissa. Laiskalla kävi tuuri!


Pääsiäisenä haluan kuitenkin vähän enemmän väriä, joten tein pieniä muutoksia. Kierittelin muutamiin pajunoksiin keltaista jämälankaa, jota löysin kassista. Heittelin sekaan liiloja höyheniä ja ruttasin pari lilaa kreppipaperituppoa, jotka olivat irronneet vanhoista lasten pääsiäiskoristeista.

Ja tietysti keltainen rusetti astian ympärille. Malja on peräti 26 cm korkea, ja pajunoksia on niin paljon, että kaikkiin en jaksaisi lankaa pyöritellä. Mutta kyllä muutamakin keltainen oksa tuo ilmettä. Toisaalta ehkä pyörittelen lankaa tässä vielä ennen pääsiäistä...


-----
Olen saanut muutaman pääsiäiskortin rinkiläisiltä, kiitos niistä! Itse en tällä kertaa alkanut kortteja kirjoittelemaan, kun vastikään sain laitettua ne mainitsemani kymmenen kuorta menemään, eikä enää riittänyt intoa kirjoitella vielä korttejakin. Seuraavalla kerralla sitten...

En malta olla laittamatta tänne tänään Maaritilta tullutta ihastuttavaa korttia. Hänen kaimansa Marit Björnegranin kortit sopivat fantasiapuutarhaani kuin nenä päähän. Maarit tuntuu aina miettivän tarkkaan, millainen kortti voisi sopia kokoelmaani, sillä ne osuvat aina nappiin. Kiitos vielä kerran!

Postia sinne, postia tänne

Kiitos kaikille kommenteistanne! Tänään pistin aktiivisille kommenttien jättäjille ja muutamalle muullekin kuoren postiin sekalaisine kortteineen.

Oli siinä ihmeen iso työ, kun pläräilee listoja ja selailee kortteja ees-taas, jotta useammalle löytyisi sopivaa. Välillä katkesi ajatus ja ehdin jo unohtaa, mitä joku keräsi ja joidenkin kohteet menivät sekaisin, minkä jälkeen vaihtelin kortteja pinosta toiseen. Varsinainen sähläri täällä siis, joten älkää ihmetelkö, jos tulee jotain muuta kuin mitä luulisitte tulevan (ai niin, ja anteeksi ne kökkökuoret!).

Pinossa oli eniten joulukortteja, eikä oikeastaan montakaan signeerattua korttia, mitä useimmat keräävät, joten siinä mielessä saalis oli vähän laiha. Mutta ajatushan se on tärkein, eikö niin?

Sain ihanaa postia tänään, kun rakas tyttäreni lähetti minulle kuoren. Ihan mainio juttu, kun hän on niin ollut hengessä mukana ja seuraillut harrastukseni kehittymistä, että jo ostaa kirppikseltä kolme vanhaa puutarha-aiheista korttia minulle. Ja pisti vielä postitse tulemaan vaikka asutaan vain muutaman kilometrin päässä toisistamme. :)

Kirjeessään hän toteaa, että puutarhan voi ainakin kuvitella lymyilevän jossain tyttöjen taustalla.

Olisi tosi kiinnostunut tietämään, kuka on taiteilija. Tietäisikö joku teistä, jotka täällä käväisette?

JK. Taiteilija on ilmeisesti Marianne Trygg (kiitos Sanna!)

Korttivarastot kasvavat

Yhtenä päivänä juttelimme niitä-näitä tyttöserkun kanssa, kunnes hän kertoi siivonneensa kaappeja ja laittaneensa valokuvia järjestykseen. Jotain kortteja hän kertoi samalla kasanneensa muovipussiin roskiin vietäväksi. "Et heitä mitään kortteja roskiin!" kiljaisin niin, että serkkuparka säikähti. Siitä hyvästä sain kutsun tulla pläräämään kaikki kortit läpi.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsiin käsiksi isompaan määrään kortteja yhdellä kertaa ja se olikin mukavaa puuhaa. Laittelin kortteja kahteen pinoon: hyväksytyt ja hylätyt. En nimittäin halunnut kaikkia kortteja vaan ainoastaan ne, jotka sopivat omiin kokoelmiin ja ne, joiden arvelin käyvän kaupaksi vaihtokortteina. Vaikka otin vain ehkä neljäsosan korteista, niitä tuli silti ihan soma pino. Alla näkyy osa korteista, 'omat' korttini olin jo nyppinyt pois ennen kuvan ottoa.

Vähitellen on tullut tunne, että kortteja alkaa olla jo liikaa enkä tykkää suurista määristä ylimääräisiä kortteja. Vaikka joskus ajattelin, että korttikeräily on mukavaa, kun se ei vie paljon tilaa, niin nyt olen alkanut huomata, että olin väärässä. Pidemmän päälle ne vievät kyllä tilaa.

Koska en viitsi/halua/jaksa skannata kaikkia vaihtokortteihin, aion ihan ensimmäiseksi etsiä kasasta jotain tutuille korttirinkiläisille; sen verran kuin löytyy sopivia kortteja heidän kokoelmiinsa. Siis heille, jotka käyvät täällä kommentoimassa. Ja varsinkin heille, jotka jättävät tähän nyt kommentin. :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Korttien hankinnan kanavia

Keräilijöillä on erilaisia tapoja hankkia keräilykohteitaan ja varmasti vaikka kuinka paljon erilaisia kanavia. Joskus olisi kiva kuulla, miten korttikeräilijät tekevät hankintoja kokoelmaansa. Aika uutena harrastajana olen kulkenut tuntosarvet herkkinä keräämässä tietoa ja kokemuksia tässä uudessa maailmassa.

Olen löytänyt vakiokirppikset, jotka käyn aika ajoin katsastamassa. Ostan myös jonkin verran systeemi.netistä (halvempaa) ja huuto.netistä (kalliimpaa) etenkin silloin, jos joku kohteisiini sopiva ehdoton ihanuus osuu kohdalle.

Sitten on ollut tämä korttien vaihtorinki, josta kirjoitin viime postauksessa, ja josta käytiin hyvää keskustelua kommenttien puolella. Rinkiläisiltä on joskus tipahtanut yllättävä korttikuori, josta on yleensä ainakin jokunen sopiva kortti löytynyt kokoelmaa täydentämään.

Aivan uusi maailma avautui siinä vaiheessa, kun skannasin kaikenlaisia ylimääräisiä kortteja picasan verkkoalbumiin vaihtokorteiksi. Ei kulunut kauaakaan, kun ensimmäiset tiedustelut ulkomailta tuli tyyliin "Can we swap?". Eri maiden korttikeräilijät nimittäin seuraavat picasan kuvagallerioita sillä mielellä, että sieltä löytyisi vaihtokavereita ja -mahdollisuuksia. Etenkin venäläiset näyttäisivät olevan aktiivisia siinä. Ensimmäisten kyselyjen jälkeen muutinkin kaikkien korttikansioitteni nimet englanninkielisiksi, sillä onhan se mukavampaa, että kansainväliset vierailijat ymmärtävät aatoksiani. Ja kaikki suomalaiset vierailijathan toki ymmärtävät englantia, joten sekään ei haitannut muutoksen tekemistä.

Tällä viikolla sain sitten mainion kirjeen Venäjän kaukoidästä. Kuoressa oli kortteja, jotka olin valinnut lähettäjän galleriasta.

Aika erikoista muuten, että tuossa on yksi Rudolf Koivunkin kortti. Enpä olisi osannut aavistaa, että saan kokoelmaani kotimaisen kortin tuhansien kilometrien takaa!

Lähetin hänelle saman verran kortteja, jotka hän oli valinnut minun galleriastani. Sinne asti posti ei ole kuitenkaan vielä ehtinyt...

Eräs bulgarialainen nuori nainen puolestaan otti yhteyttä, kun näki kansioistani, että kerään lapsenlapselleni junakuvia. Hän viestitti, että hänellä olisi kiva junakuva, jonka voisi lähettää minulle. Olemme sen jälkeen olleet säännöllisesti yhteydessä keskustellen niitä näitä - aivan kuten ennen muinoin kirjeenvaihtokavereiden kanssa. Tietysti olemme myös vaihdelleet kortteja.

Tässä vaiheessa voin sanoa, että keräilyn laajeneminen ulkomaille on melkein parasta tässä keräilyharrastuksessa. Ensinnäkin on mukavaa tutustua muihin kulttuureihin ja samalla tulee hiottua jo ruostunutta englanninkieltä. Toiseksi, pidän siitä rehdistä vaihtamismentaliteetista, mikä vallitsee: "valitse kymmenen korttia minulta ja minä valitsen kymmenen korttia sinulta". Kumpikin saa juuri sitä, mitä haluaa eikä tule turhia pettymyksiä - paitsi siinä tapauksessa, että postinkulku pettää ja lähetys katoaa kokonaan. Sellainenkin tapaus on jo ehtinyt sattua melko pienen ajan kuluessa. Mutta siihen on kai vain sopeuduttava. Ainakin tuntuu, että nuo vaihtokaverit ottavat menetykset aika tyynesti. Tai ehkä he ovat vain kovin hyvätapaisia...

Olisi mukava kuulla, millaisia kanavia te korttikeräilijät käytätte, kun täydennätte kokoelmaanne.

Ystävänpäivä

Uutisten mukaan ystävänpäivä on vakiintunut joulun jälkeen toiseksi vilkkaimmaksi korttipäiväksi Suomessa. Itse olen mukana korttien vaihtoringissä, eli yhteisössä, jossa postikortit ovat kaveruuden yhteinen tekijä. Niinpä on selvää, että korttikaverit lähettävät ystävänpäiväkortteja toisilleen. Vai onko?

Lähetin tälle ryhmälle tänä vuonna 11 korttia, neljä vähemmän kuin vuosi sitten. Aika omituista toimintaa, kun ringin nimilista on kuitenkin kasvanut.

Viime vuonna sain ihania ystävänpäivätervehdyksiä saman verran kuin tällä kertaa lähetin. Tänä vuonna sain viisi. On se pettymys, vaikka miten päin ajattelisi.

Onko koko korttirinki kuivumassa kokoon? Nimiä tulee lisää, mutta aktiivisten joukko pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Miksi niitä nimiä on niin paljon listalla? Odottavatko passiivit, että kortteja tulee, kun on itse ihan hiljaa? On ikäänkuin laskenut koukut veteen, että jospa joku kuitenkin tarttuisi siihen. Ja on tietysti joku uusi tarttunut ja pistänyt korttipostia. Mutta eikö kalastelijoita edes vähän nolota olla vain vastaanottajana? Voi tietysti olla, että olen ymmärtänyt koko toiminnan idean väärin.

Nuo viisi, jotka sain, olivat mitä ihanimpia, ja lähettäjistä Sinikka ja Paula laittoivat oikein isomman kuoren. Laitan tähän Paulalta tulleen aivan superihanan kortin, joka on ilahduttanut minua koko päivän.

Uskomatonta kyllä, että olen nähnyt tämän kortin kaupan telineessä, mutta en huomannut noita otuksia, jotka ovat tuoleilla istumassa. Mainio kortti fantasiapuutarhaani!

Kiitos kaikille teille, jotka laitoitte ystävänpäivätervehdyksen!

JK. Sainkin seuraavana päivänä postia vielä kahdelta rinkiläiseltä, mikä ilahdutti kovasti!

Alttarikortit

Onko muille käynyt niin, että ihastuu johonkin postikorttiin niin paljon, että pitää sitä esillä, melkeinpä silmiensä tasolla päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen? Minulla on ollut sellainen tapa aina. Eikä se liity millään tapaa postikorttien keräilyyn.

Joskus kortti muistuttaa jostain asiasta, joskus siinä on joku mainio ajatus. Tai ehkä siinä on silmiä hivelevä kuva tai kauniit värit. Olen huomannut, että omalla "alttarikortillani" ei ole mitään kaavaa. Se on vain jostain syystä kolahtanut.

Vuoden tai ehkä parikin oli silmieni tasalla, tuossa tietokoneen ruudun yläpuolella, tämä kortti.



"Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään." Tässä kortissa minua ei liikauttanut kuvitus millään tavalla. En itse asiassa pidä tuollaisesta utuisesta tyylistä. Mutta tuo ajatus: täysin voittamaton! Tämä kortti oli paikallaan ehkä kaksi vuotta muistuttamassa, että minulta ei puutu mitään. Kun joskus tunsin oloni yksinäiseksi, kurjaksi tai muuten vaan onnettomaksi, havahduin, kun luin tekstin. Niin tosiaan, minullahan on puutarhani ja kirjani. Pää pystyyn!

Vaikka tuo kortti niin pitkään tuntui täydelliseltä, niin jossain vaiheessa sen päälle napsahti uusi kortti.


"Tarvitsen vain rakkautta mutta satunnainen suklaapalakaan ei ole pahasta." Nauroin, kun näin kortin ensimmäisen kerran. Se kolahti niin hyvin. Niin, myönnän, että siinä puhutaan satunnaisesta suklaapalasta ei suklaa-addiktiosta. Silti tuo lause minun silmissäni antaa luvan antautua tuolle syntiselle herkulle. Sitäpaitsi pidän kortin väristä, nam!

Kun sain seuraavan kortin, se asettui suklaan päälle (mutta suklaakortti on siellä alla, voin koska tahansa hakea sieltä lohtua).


Se vain on niin kaunis! Siinä on valoa, herkkyyttä, rauhaa sekä kauniita värejä ja muotoja. Ja siinä on kesä, mitä aina talvella odotan. On ihanaa tulla koneelle, kun ensimmäisenä silmiin osuu tuo kuva.

Minulla on yksi kortti myös kirjanmerkkinä. Meinasin senkin laittaa tänne, mutta kuvankäsittely vähän epäonnistui, joten se saa nyt jäädä. Sen sijaan laitan kuvan sellaisesta kortista, joka nojailee keittiön pöydällä milloin maljakkoa, milloin kynttilänjalkaa vasten. Se on tullut jonkun korttilähetyksen mukana, mutta nyt en muista mistä.


Aika häkellyttävä teksti, vai kuinka? Ainakin minulle se on sitä ja todellakin, luen sen joka päivä uudestaan. Ja joka kerta pysähdyn ja mietin ja yritän oppia. Olen varma, että en vieläkään ole oppinut, mutta jos se on siinä joka päivä, niin ehkä vielä opin. En tiedä, mutta toivon niin.

Hopeinen sydänkaulakoru

Koru on mustassa nauhassa kauniisti taivuteltu hopeasydän. Sydämen korkeus on 1,8 cm. Leima on aika epäselvä, mutta mielestäni siinä lukee 925.




Hopeasydämen hinta on 6,50 euroa.

Metallia

Vaihdoin blogin jouluisen yläkuvan täysin toisen tyyppiseen. Edellinen kuva oli pehmo ja herttainen pitseineen ja vaaleine posliiniesineineen. Nyt kuva on silkkaa terästä. Tai no, jos ei terästä niin ainakin metallia.

Kuvassa etualalla on pari tosi vanhaa metallilautasta. Pienempi (halkaisija 14 cm) on aika tummunut. Siinä on kirjaimet N.F.S.N.S. Mitä lie tarkoittaa? Toisesta lautasesta (halkaisija 18 cm) on tässä vähän lähikuvaa.


Siinä on ihan sama kirjainyhdistelmä. Kulunut mutta kaunis, minusta. Joku toinen voi ajatella, että kamalaa romua.

Taustalla on kaksi tinamaljaa, joista ainakin toinen on ollut myytävänä, ja lopulta halukas ostajakin löytyi. En enää muista, olenko toista yrittänyt kaupata. Ehkä en, koska se on koko ajan tuossa ikkunalaudalla katseltavana. Maljakko on ollut monetkin kerrat esillä, mutta viimein vein sen kierrätykseen.

Tuota kynttilänjalkaa en ole tainnut kaupata ja nyt se onkin minulla itsellä käytössä. Siinä on jotain niin nättiä, että katse kääntyy siihen koko ajan uudelleen.

Ehkä kuitenkin myyn sen, jos joku ehdottomasti haluaa :)

Lahjayllätyksistä

Joulu loppui loppiaiseen. Muistinkin nyt, että minulla oli tarkoitus laittaa tänne muutama kuva parista tyttärelle antamastani joululahjasta. Alla on kuva koko lahjakokonaisuudesta.

Kaikki lähti tästä herttaisesta Arabian Faenza-kupista, jonka löysin kirppikseltä jo kesällä. Totesin, että tuo kukkakuvio on täydellisesti tyttäreni makuun. Ostin sen, vaikka vielä silloin en tiennyt mitä sillä teen, ja pistin kätköön. Kuppi muhi mielessäni, kunnes välähti, että ostan siihen mukaan kahvintuoksuisia kynttilöitä.

Olin sitten eräänä iltana ystävättäreni luona ja sain luvan ihan itse käydä kaapilla hakemassa pullalautasen. Käteeni sattui Faenzan pullalautanen! Haukoin henkeäni ja änkytin, että olen juuri ostanut kyseisen kuppiparin, enkä tiennyt lainkaan, millainen pullalautanen siihen kuuluu. Ystävättäreni tokaisi samantien "saat sen, se on ainoa kappale, joka on jäänyt vanhasta kalustosta, enkä tarvitse sitä".

Se on niitä joulun ihmeitä. Niin sain tosi kauniin lahjan, jota täydensin vielä kukkapannulapulla. Pieni harmi oli, että en löytänyt ruskeaa puuvillalankaa, jolloin lahja olisi ollut täydellinen.


Faenzan Ruskeakukka -koristeen suunnitteli Inkeri Leivo (1944-2010) ja se oli Arabian tuotannossa 1973-1979. Kuulin, että tyttäreni pitää nyt kuppia kuin kukkaa kämmenellä. Se on tarkoitettu vain omiin hemmottelutilanteisiin, eikä edes lapsenlapseni saa koskea siihen.

Toinen lahjani oli tämä karkkipaketti, joka oli kääritty lisäksi sellofaaniin. Tytär katsoi vähän nyrpeänä ja kertoi jälkeenpäin ajatelleensa pettyneenä "vain pahoja karkkeja". Kehotin häntä avaamaan koko paketin ja siitäkös riemu syntyi!


Karkkien keskelle olin piilottanut Iittalan Kivi-tuikun, joita tytär keräilee erilaisissa väreissä.


Pikku yllärit kuuluvat mielestäni jouluun. Sellaiselle, joka osaa niistä iloita aidosti, niitä on yhtä mukava järjestää kuin itse olla vastaanottajana.

Lankeemuksia ja korttiposteja

Piipahdin pitkästä aikaa lähikirppiksellä. Siellä olikin hulinat. Olivatko ihmiset tuoneet myyntiin ei-toivottuja joululahjojaan, vai mikä oli syynä siihen, että pöydät notkuivat tavaraa? Minäkin sitten tietysti lankesin. Mutta ihan vähän vain...

Löysin kiiltokuvia 50 sentillä. Koska ne olivat niin kauniita, ne oli pakko ottaa, vaikka en edes kerää kiiltokuvia enää. Ehkä tuo kiiltokuvista hurmaantuminen ei katoa koskaan, kun sen on lapsuudessa ensi kerran kokenut.

Muistan, että tyttösenä arvostin korkealle kaikki ovaalissa olevat kuvat. Mikä niissä oli? Arvokkuutta? Loistokkuutta? Vai korostiko ovaali jotain määrittämätöntä erityisyyttä?

Kauneimpia silmissäni ovat aina olleet ruusut ja linnut. Edelleen ne vetoavat.

Kuvat ovat surkeat, kun ne piti ottaa sähkövalon loisteessa ssa, mutta ehkä ne silti vähän kertovat.

Ei tässä vielä kaikki. Ostin lisäksi rasian, aivan kuin ei niitä olisi ennestään ihan riittävästi. Mutta kun tässä rasiassa luki CARTE POSTALE, niin se aivan pakosti kiinnitti huomioni. Uusvanha sinkkirasia, jonka kannessa on postimerkki ja leima ja jouluinen kuva. Niinpä heti ajattelin, että siinähän voi säilyttää vaikkapa ihanimpia joulukortteja!

Eikö tällainen rasia ole aivan välttämätön?

Siitä tulikin mieleeni, että sain monia ihania joulukortteja rinkiläisiltä. Lähetin itse 22:lle, ja heistä18 lähetti kortteja minulle, joten ihan kelpo vaihto. Maaritilla, Marittalla, Paulalla ja Sarilla oli ilmeisesti todellinen joulumieli, kun lähettivät oikein kuorikaupalla ihania kortteja. Suuret kiitokset niistä!

Mutta mitkä joulukortit olivat ihanimmat, kun kaikki olivat ihania? Ja kun mieli tekee jonkun kortin kuva laittaa tänne, kun ei kaikkia kuitenkaan. Mutta lopulta - eikö ihanimmiksi nouse ne, jotka sopivat keräilykohteisiin?

Sannalta Pirkko Kanervan kuva Kansallisteatterista. Pidän todella paljon näistä Kanervan kaupunkikuvista ja olin sattumalta ostanut neljä muuta itselleni ennen joulua. Kuin pisteenä ii:n päälle tuli vielä tämä joka puuttui.

Maaritilta ja Sinikalta Marit Björnegranin suloisen naivistiset kaupunkikuvat. Nämä kaksi kuvaa ovat kuin kaksoset, enkä nyt muista kumpi tuli kummalta, mutta mahtavan hyvä tuuri, että olivat erilaiset!

Huomenna lähtee joulukuusi ulos ja ehkä joulukortitkin siirtyvät sivuun. Aletaan vähitellen elää joulujen välistä aikaa, joka toivottavasti on hyvä meille kaikille.

Leppoisaa loppiaista!

Joulu tulee suunnitellusti

Tänä vuonna joulun valmistelu on sujunut tavanomaista rauhallisemmin, tai ehkä suunnitellummin. Minulla on usein ollut tunne, että olen päivän etuajassa. Mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, olen silti aattona kiireinen.

Perheelle annettavat lahjat ovat minulle se tärkein juttu. Ei niiden määrä vaan sopivuus, ja se tietysti vaatii harkintaa ja runsaasti aikaa. Siksi teen hankintoja pitkin vuotta enkä voi kuvitellakaan meneväni joulukuussa kauppojen ruuhkiin pyörimään. Yksilöllisimmät lahjat olen löytänyt kirppiksiltä. Ja käsintehdyt lahjat ovat tietysti aina omanlaisiaan. Tänä vuonna tein ensimmäistä kertaa ostoksia myös nettikaupassa - hyvissä ajoissa tietenkin, ettei tarvitse mennä postiin kymmenen metrin jonon päähän pakettia noutamaan.

Otin kuvan muutamasta lahjasta niiden paketointivaiheessa, mutta en nyt kerro niistä sen enempää. Ehkä joulun jälkeen niistä sitten lisää.


On mielenkiintoista huomata, miten omaa silmää miellyttävät esineet muuttuvat aikojen kuluessa. Aiemmin halusin kynttilöissä vanhahtavaa ilmettä, mielellään metallia, ja tuikut olivat ihan out. Mutta nyt olen aivan hurahtanut kirkkaisiin lasiesineisiin ja niiden välkehdintään kynttilän valossa.


Näiden kuvien myötä toivon että joulun henki ja lämpö ympäröi jokaisen, ja toivotan kaikille oikein tunnelmarikasta ja rattoisaa joulua!

Pettymys Itellaan kirvoitti kirjoituksen Suomen lehtiin

Me postikorttien keräilijät laadimme yhteisen mielipidekirjoituksen ja jaoimme sen useaan lehteen ympäri Suomen.


Itella pilaa nykyään enemmän postikortteja kuin aikaisemmin. Kortteihin tulee kuvapuolelle isoja valkoisia ja mustia naarmuja, ja joskus ne ovat jopa revenneet. Ymmärtääksemme korttien kuvapuoli vahingoittuu huonojen lajittelukoneiden takia. Lisäksi yhä useammin postimerkkejä ei leimata, minkä syytä emme tiedä.

Me postikorttien keräilijät olemme erittäin pettyneitä Itellan toimintaan. Käytämme paljon aikaamme ja rahaamme postikorttiharrastukseen, joten on väärin, että kortit menevät pilalle matkalla. Kyse ei ole muutamasta yksittäisestä kortista, vaan todella suuri määrä saapuvista korteista on vahingoittuneita. Kyseessä ei myöskään ole pelkkä kosmeettinen haitta, vaan Itellan huolimattomuus aiheuttaa meille myös taloudellisia menetyksiä.

Useat meistä ovat ottaneet suoraan yhteyttä Itellaan ja reklamoineet vahingoittuneista korteista, mutta toiminta ei muutu. Saamme pahoitteluja ja joskus postimerkkejä korvaukseksi vahingosta. Ne eivät kuitenkaan korvaa vahingoitettuja, esimerkiksi ulkomailta saapuneita kortteja. Ne eivät myöskään korvaa arvokkaita kortteja, joista keräilijä on erikseen maksanut korkean hinnan. Itellan ehdotus postikorttien lähettämisestä kirjekuoressa ei ole keräilymielessä eikä ekologisesti oikea ratkaisu.

Olemmekin pohtineet, miten tilanne saataisiin paremmaksi. Varsinkin näin joulun alla asia huolestuttaa meitä, koska joulukortteja lähetetään paljon. Yksilötasolla emme voi tehdä muuta kuin jatkuvasti reklamoida vahingoittuneista korteista. Haluammekin siksi tuoda tämän ongelman suuremman yleisön tietoon toivoen, että sen avulla Itellassa ongelma ymmärrettäisiin paremmin ja siihen ryhdyttäisiin etsimään oikeita parannuskeinoja.

Keräilijät ovat myös perustaneet nettiin kuvagallerian, jonne he keräävät kuvia pilalle menneistä korteista. Kansion kasvamista voi seurata TÄÄLLÄ.

(kuva korttiringin galleriasta)

Joulun odotusajan koristeita

Etsin jouluvalot esille eilen, eli tämän kuun ensimmäisenä päivänä, en yhtään aikaisemmin. Olen kai vähän allerginen liian aikaisin aloitettavalle joululle.

Intouduin laittamaan irrallisen jouluvalosarjan vähän uudenlaiseen asetelmaan. Taka-ajatuksenani on tietenkin ilahduttaa ihanaa lapsenlastani, joka käy viikottain luonani.

Aikamoinen virittely oli noiden valojen laittamisessa, eikä ne niin kovin kauniisti tulleet ja teipitkin näkyvät tietysti kun valo loistaa niin kirkkaana. Mutta minulle ne kelpaavat.

Kivoja pikkutavaroita kaipailin joulutalooni, mutta kun minulla on tämä hävittämisvimma päällä, niin niitähän on tietysti kadonnut. Piti oikein lähteä ostoksille ja löysinkin Pelastusarmeijan kirppikseltä tuon posliinitalon ja suloisen lumiukon.

------

Laitan nyt tarjolle oman pajan käsityötä, eli oikein tosi vanhanajan malliset pukit. Isompia pukkeja löytyy valkoisena ja punaisena. Pieniä pukkeja on vain valkoisena.

Ison pukin hinta on 7,00 euroa ja pikkupukin 4,00 euroa.

Muita oman pajan tavaroita löytyy linkin LAHJAPAJA alta.

Heräilyä...

Olen potenut huonoa omatuntoa, kun blogini on jäänyt pitkäksi aikaa päivittämättä. Se on lisännyt itsetuntemukseni määrää, kun olen tajunnut, miten vaikeana ja epämiellyttävänä koen kerran tekemieni asioiden uudestaan tekemisen. Tällä tarkoitan vanhimpien blogikirjoitusten korjaamista, kun blogger oli kadottanut niistä kuvat jonnekin.

On ollut nihkeää tarttua toimeen, mutta vähitellen olen silti korjaillut tilannetta. Edelleen ovat ensimmäiset kirjoitukset vuodelta 2008 osittain korjaamatta. Työ on ollut hidasta, kun olen etsiskellyt arkistoista oikeita kuvia. Aina en ole löytänyt oikeaa, joten oli pakko vähän vaihdella niitä. Olen myös poistanut kirjoituksia. Huomasin esimerkiksi sellaisen, jossa oli myynnissä koruja, joita en löytänyt enää mistään. En käsitä, mihin ne ovat kadonneet. Nyt epäilen, että ne on varastettu viime kesänä, kun olin ulkokirppiksellä myymässä.

Samalla kun olen poistanut kirjoituksia, olen myös poistellut tavaroita. Vein muun muassa pari kassillista kierrätykseen. Jospa ne siellä löytäisivät tiensä jonnekin. Hulluinta ehkä kuitenkin, että olen ottanut joitakin myynnissä olleita vaatteita itselleni uudelleen käyttöön...

Olen jo aiemmin tehnyt pari kollaasia myydyistä tavaroista itselleni muistoksi ja laitan niitä nyt tähän taas kerran.



Jospa tästä vähitellen saisin taas rytmistä kiinni ja blogin aktiivisemmaksi. Yksi kirjoitustehtävä on jo odottamassa, kun yllättäen sain tunnustuksen Onahalta. Kiitos siitä, se kannustaa jatkamaan!

Korttipäivä!

Minulla ei ole korttipäivä joka päivä. Ei edes joka viikko. Välillä lueskelen kaihoisasti niiden korttikeräilijöiden blogeja, joille tulee korttipostia lähes päivittäin ja haikeana katselen omaa postiani, joka koostuu maksuista ja mainoksista. Mutta tänään oli toisenlainen päivä!

Ensinnäkin kävin Postimuseossa ja ostin sieltä muutamia ihailemiani kortteja. Yksi niistä on tämä Elin Danielson-Gambogin Poutapäivä.



Olen nähnyt tämän useammassakin kuvagalleriassa ja huokaillut ihastuksesta. Elin Danielson-Gambogi on vuosikaudet ollut lempitaiteilijani sen jälkeen, kun olin muutamassa taidenäyttelyssä nähnyt hänen teoksiaan. Erityisesti hänen kuviensa valo teki minuun suuren vaikutuksen ja minusta hänen teoksensa ovat juuri siitä aika helposti tunnistettavissa.

Kun tulin kotiin, oli postilaatikossa odottamassa kaksi korttikuorta. Toisessa oli huutiksen ostoksia ja toinen kuori oli Sannalta. Aivan ihana lähetys, joka sisälsi myös yhden kultajyvän. Olen nimittäin aivan hulluna ruotsalaisen taiteilijan Helena Fermin töihin. Niissä on jotain, mikä vetoaa minuun.


Olen nähnyt näitä tosi vähän ja tämäkin on kulkenut Ruotsissa. Olenkin useasti miettinyt, onnistuisiko näiden metsästäminen jotenkin Ruotsista.

Täytyy nyt vielä kertoa, että kiertelin kaupungilla korttikaupoissa oikeastaan etsiskelemässä junakortteja. Nimittäin 3-vuotias junapoika on luonani aivan haltioissaan katsellut Ulla M:n junagalleriaa. Pieni sormi napsutteli näppärästi hiirtä ja ees-taas kelasi korttikuvia läpi. Siitä tuli sitten mieleen, että jospa keräisin hänelle ihan oman junakokoelman. MUTTA - se onkin helpommin ajateltu kuin tehty! Ei löydy junakortteja, ainakaan kohtuuhintaan, vaikka kuinka etsin. Huutiksesta ostin yhden ja se tuli juuri tänään. Niinpä ajattelin vihjaista, että jos joltain korttikaverilta löytyy ylimääräinen junakuva, niin täällä olisi iloinen vastaanottaja! :)

Miksi kuvalinkit katkeavat?

Varoitan heti alkuun, että tästä jutusta ei saa paljoakaan irti, ellei ole sekä blogger-bloggaaja että picasa-kuvagallerian käyttäjä!

Ja sitten asiaan. Etsiskelin tietoa bloggerin kuvaongelmasta ja eteen tuli Blogi haltuun -blogin vinkit. Siellä todettiin, että bloggerin suurin murheenaihe on, että Picasa ja blogger eivät koskaan ole tulleet toimeen toistensa kanssa. Blogger kadottaa aika ajoin yhteyden Picasassa oleviin kuviin tai päinvastoin (ja nythän se on nähty tässäkin blogissa). Google on kuulemma paininut ongelman parissa jo jonkin aikaa.

Samassa jutussa on muutama vinkki, joilla voi välttää ongelmia. Niistä mielestäni yksi nousee ylitse muiden, eli tämä: "Älä käytä Picasa-ohjelmistoa koneellasi, jos haluat välttyä suurimmilta murheilta. Picasan ladattava ohjelmisto aiheuttaa suurimman osan ongelmista jotka johtavat bloggerissa kuvien katoamiseen."

Oikeastaan täsmentäisin tuota vielä siten, että

• älä lataa kuvia picasa-galleriaan Picasa-ohjelmiston kautta, vaan aina gallerian kautta (siis jos olet blogger-bloggaaja).

Minä olen tietenkin tehnyt juuri päinvastoin ja siinä saattaa olla yksi syy ongelmiin. Vaikka ei ehkä ainoa eikä välttämättä. Nimittäin Maju laittoi edellisen juttuni alle kysymyksen, olinko muuttanut blogi-kansioitteni julkisuusasetuksia. Ja olinhan minä - enkä edes tiedä miksi! Uteliaisuuttani vain kokeilin täpän muuttamista toiseen paikkaan ja katsoin, tapahtuuko mitään. En huomannut mitään tapahtuneen - silloin. Mutta uskon vahvasti, että nimenomaan julkisuusasetusten muuttaminen sotkee linkin. Arvatkaapa, kaduttaako nyt kurja kokeilunhaluni!

No, en nyt kuitenkaan ripottele tuhkaa ylleni, sillä bloggerin vikahan tämä on. Ja paha vika onkin! Jos käyttäjällä on mahdollisuus laitella täppiä, niin kyllä ohjelmiston pitää se sietää. On oikeastaan käsittämätöntä, että tällainen bugi on aina vaan, eikä sitä saada korjattua.

En taida koskaan päästä kokeilunhalustani eroon ja niipä tein kokeeksi yhden kuvakansion toiseen google-tiliin. Laitoin kommentinkin yhden kuvan alle ja lähetin sitten kansion linkin itselleni toiseen tiliin. Kaikki oli sievästi paikallaan. Sen jälkeen menin muuttamaan kansion julkisuusasetuksia ja sen jälkeen vielä takaisin, ja kas vain! En enää päässyt entisellä linkillä sinne ja myös kirjoittamani kommentti oli kadonnut! Todistin itselleni, että näin se siis toimii - tai pikemminkin ei toimi. Tämä nyt varoitukseksi muille blogger-bloggaajille + picasa-käyttäjälle.

Etsiskellessäni löysin myös Ihan pihalla -blogin jutun "Apua, joku on vienyt kuvani". Ongelma oli sama kuin minulla, eli kuvat löytyivät Picasan kansioista, mutta linkit bloggeriin olivat poikki. Bloggari onnistui ratkaisemaan ongelman muuttamalla blogin albumin julkiseksi.

Tavattoman yksinkertainen ratkaisu, mikä jokaisen ongelman parissa kamppailevan kannattaa huomioida! Harmi, että minulle se ei oikein käy. Vaikka blogissa kuvat ovat julkisia, picasa-kansiot eivät ole sitä olleet. Ja nyt, kun olen perustanut sinne julkisia kansioita keräilyharrastusta varten, niin luulen, että kuvakansiot blogini kirpparitavaroista siellä seassa aiheuttaisivat vain turhaa hämmennystä...

Niinpä olen tässä edelleen vähän odottavalla kannalla, mitä tekisin seuraavaksi ja mihin. Vinkkejä otetaan vastaan! :)

Kuvaongelmat jatkuvat

Kuvaongelma, josta kerroin edellisessä tekstissä, jatkuu aina vaan, eikä se taida odottamalla poistua.

Tämä blogini on muodostanut picasan kuvagalleriaan kaksi kansiota ja minusta näyttäisi siltä, että yhteys siihen vanhempaan kansioon on katkennut. Siinä on noin 200 kuvaa. Onneksi on vielä yhteys siihen uudempaan kansioon, jossa on lähes 600 kuvaa!

Vaikka nuo luvut vaikuttavat suurilta, minulla on sellainen käsitys, että kuvatila ei silti olisi lähellekään täynnä. Tapanani on nimittäin pienentää blogikuvia kunnolla, jotta ne eivät veisi paljon tilaa. Niinpä veikkaisin, että vika on bloggerin ja picasan välisessä yhteistoiminnassa. Tai ehkä siinä, että blogger on jossain vaiheessa tehnyt kaksi kansiota... jos pitäisikin olla vain yksi.

Olen miettinyt veisinkö korttikokoelman kuvat kokonaan toiseen galleriaan ja avaan toisen gmail-tilin (tai blogger-tilin, tai google-tilin, mikä se oikein on?). Toisaalta ärsyttää ajatus, että pitäisi käyttää kahta eri gmailia, mutta toisaalta sitten ei tarvitsisi pelätä, että vähitellen loputkin blogin kuvat katoavat. En siis ole ajatellut lopettaa blogia.

Nyt olenkin sitten äheltänyt tämän kanssa niin, että olen käynyt kaikki bloggaukset taaksepäin läpi ja olen päässyt toukokuuhun 2009 asti. Olen ladannut kuvia uudelleen ja myös poistellut joitakin tekstejä. Siitä taaksepäin näyttääkin sitten siltä, että melkein kaikki kuvat ovat mustina.

Nyt tuntuisi helpommalta ajatus, että poistaisi kaikki sitä vanhemmat tekstit kokonaan. Kuvien uudelleen lataaminen kun on aikamoisen tylsää puuhaa, kun blogger lataa ne vielä niin tyhmästi tekstin yläosaan ja sitten joutuu muokkailemaan koko tekstin uudestaan. Ihan älytön homma! Jätän tämän nyt kuitenkin vielä mietintään.

En ole käynyt katselemassa muiden blogeja, onko tällaista samanlaista ongelmaa ilmennyt. Aloitin tämän bloginpitämisen 2008 ja näyttäisi siltä, että joskus 2009 blogger teki uuden kuvakansion, ja nyt sitä vanhemmat kuvat eivät enää näy blogissa kuin mustina ja "liikennemerkeillä" varustettuna. Picasan galleriassa kuvat kuitenkin näkyvät. Kai siellä järjestelmän ylläpidossa ajatellaan, että kuka sitä viitsii vanhoja kuvia kelata... hoh-hoijaa!

Kuvayllätyksiä!

On ollut mielettömän hieno kesä! Säät ovat suosineet ja kaikenlaista tekemistä on riittänyt: lapsenlapsen kanssa retkeilyä, ystävien kanssa seurustelua, mökkeilyä ja puutarhailua. Myös postikortteja on tullut välillä järjesteltyä, varsinkin silloin, kun postilaatikkoon on kopsahtanut kortteja.

Ne ovat aina iloisia yllätyksiä. Jokainen yksittäinenkin kortti on tuottanut iloa. Sitten tuli Sinikalta pino Minna Immosen kortteja, kun ihailin niitä hänen galleriassaan. Sari lähetti kokonaisen korttikirjan taidekuvia. Sannalta tuli kiva korttilähetys niin kuin aina. Ja sitten paukahti jättiyllätys Marjut V:ltä, eli ainakin parikymmentä ihanaa taidekuvaa, jotka kaikki sopivat kokoelmaani! Otin lähetyksestä kuvankin, joten pistän sen nyt esille.

Olin tosiaankin ällistynyt tästä postista, sillä olin jo taipunut myöntämään, että kohteeni on vaikea, eikä puutarha-aiheisia taidekuvia löydy kuin vain jokunen silloin tällöin. Sitten yhtäkkiä niitä tulee kuorellinen, huh-huh! Ja ihanaa!

On todella kiehtovaa kierrellä keräilijöiden picasa-gallerioissa katselemassa heidän kokoelmiaan. Monet ovat kerrassaan upeita! Usein siellä saa lisäksi huviakin, kun jättää kuvan alle kommentin ja saa vastauksen... joskus sinne syntyy kokonainen keskustelu. Tätä kautta keräilijät ovat tulleet tutuiksi ja monet melkeinpä kavereiksi.

Kun tarpeeksi kiertelin ja katselin gallerioita, halusin tietysti lopulta itsellenkin sellaisen. Olin ollut huomaavinani, että kun kuvat ovat galleriassa järjestyksessä, kokonaisuuden hahmottaa paremmin ja myös kokoelman kauneus nousee kunnolla esille. Aloittelin galleriani skannaamalla Jenny Nyströmin kortteja, joille tein oman kansion. Siitä sitten jatkoin kaupunkimaisemiin ja Carl Larssoniin. Nyt olen tehnyt jo kaksi puutarhakorttien kansiotakin ja lisää tekisi mieli laittaa... MUTTA!!!

Jotain kummallista on tapahtunut blogikuvilleni. Nuo kuville itseluodut kansiot ovat samassa picasa-galleriassa kuin tämän blogin kuvat, jotka menevät sinne automaattisesti aina kun lataan tänne kuvan. Nyt huomasin, että vanhimmat bloggerin kuvat ovat menneet MUSTIKSI ja lisäksi niissä on ikäänkuin kielletyn ajosuunnan merkki. MITÄ ON TAPAHTUNUT???

Kun selailen picasa-galleriassa näitä bloggerin kansioita, niin siellä kuvat ovat. Ne eivät kuitenkaan näy blogissa. Aivan kuin yhteys olisi jotenkin katkennut. Tämä on jotenkin pelottavaa, enkä sen vuoksi ole enää uskaltanut luoda uusia kansioita picasaan, jos näillä jutuilla on jokin yhteys. TIETÄÄKÖ JOKU TÄLLAISESTA ONGELMASTA? Jos tietää, niin otan kiitollisuudella vastaan tietoa vaikka siitä, mitä minun nyt kannattaisi tehdä.

KIITOS kaikille!