sunnuntaina, tammikuuta 27, 2013

Golden Cap lasinaluset / postikortit

Jo nuorena neitona, kun joskus kävin ns. ulkona, otin lasinalusen muistoksi käynnistäni. Kun ikää on kertynyt, on myös lasinalusten määrä kasvanut. En siis varsinaisesti kerää lasinalusia, niitä on vain kerääntynyt.

Nämä Golden Cap pahviläpyskät sopivat sekä lasinalusien että korttien keräilijöille.

Lasinalusissa on sama juttu kuin monessa muussakin asiassa, eli jotkut ovat kivempia kuin toiset. Seuraavassa kuvassa on tusinan verran Golden Cap lasinalusia. Lasinaluset ovat hennosti kuvitettuja ja kuin kevyellä värikynällä maalatut. Sen vuoksi niistä oli huonossa valossa vaikea saada kunnon kuvaa. Kannattaa klikata kuvaa, jos haluat nähdä vähän tarkemmin ja suurempana!


Heti ensimmäisen Golden Cap lasinalusen nähdessäni tykkäsin siitä. En niinkään kuvituksen tai tekstien vuoksi, jotka voisivat olla hauskempiakin, vaan siksi, että ne olivat samalla postikortteja.


 
Seuraavissa lasinalusissa on samanlainen kuva, mutta toisessa ei ole tekstiä lainkaan. Lieneekö näin tarkoituskin vai onko painovirhepaholainen iskenyt?


Kääntöpuoli on näissä yleensä samanlainen, mutta musteen väri vaihtelee vaalean sinisestä ja sinisestä mustaan.


Yhdessä on kuitenkin erilainen tausta, eli siitä tekstit puuttuvat kokonaan.



Voisin myydä näitä pois, jos kiinnostaa. Perusversiot 0,50e / kpl. Erikoistapaukset katsotaan erikseen.


lauantaina, tammikuuta 12, 2013

Vanhoja SaPoja 1960-luvulta

Tarjolla on vaihtelevan kuntoisia vanhoja SaPo-dekkareita. Kaikki ovat pehmeäkantisia ja kansissa on kirjan iästä johtuvia pehmentymiä. Klikkaa kuvaa, jos haluat nähdä sen tarkemmin.


1. SaPo nro 51: John DICKSON CARR: Kuolema Pettureiden portilla, Werner Söderström Osakeyhtiö 1960, ensimmäinen painos, 253 sivua. Kannet kovasti pehmenneet, mutta hyvin kiinni. Piirretty kannen sisäsivulle ja vähän tahroja sivuilla. Hinta 1,00e.



2. SaPo nro 62: Gerd NYQUIST: Ei kukkia vainajalle, Werner Söderström Osakeyhtiö 1962, ensimmäinen painos, 242 sivua. Kohtuukuntoinen, hinta 2,50e.



3. SaPo nro 66: Andrew GARVE: Polun pää, Werner Söderström Osakeyhtiö 1963, ensimmäinen painos, 224 sivua. Kirjassa on tahroja ja selkämyksessä repeämiä. Tämä kirja ei maksa mitään, vaan sen saa kaupanpäälle toisen kirjan oston yhteydessä, jos haluaa.




4. SaPo nro 84: Margery ALLINGHAM: Kohtalokas kotiopettajatar, Werner Söderström Osakeyhtiö 1968, ensimmäinen painos, 264 sivua. Kohtuukuntoinen, hinta 3,00e.



5. SaPo nro 85: Nicholas BLAKE: Langat sekoavat, Werner Söderström Osakeyhtiö 1968, ensimmäinen painos, 260 sivua. Kohtuullisen hyväkuntoinen, 3,50e.



6. SaPo nro 86: John WAINWRIGHT: Huhtikuun murhat, Werner Söderström Osakeyhtiö 1968, ensimmäinen painos, 228 sivua. Kohtuukuntoinen, 2,50e.

Yhden kirjan toimituskulut ovat 3,00e postin 2. luokassa lähetettynä.

Voit kysellä myös muista SaPoista, jos olet vaikkapa hakemassa jotain tiettyä, meilini on: teehamsteri at gmail.com.