keskiviikkona, heinäkuuta 30, 2014

Killinkoski ja Linda Peltola

Päädyin lomareissulla poikkeamaan Hämeen pohjoisimpaan kylään Virroilla, Killinkoskelle. Hauska nimi, jota en ollut ennen kuullutkaan. Kylä on pieni, siellä on kauppa ja kaksi päivää viikossa auki oleva pankki. Juurikaan muuta ei äkkipäätä katsoen näyttäisi olevankaan, kunnes saapuu vanhalle nauhatehtaalle.

Kyläyhdistys on kehittänyt vanhan P.G. Holmin nauhatehtaan rakennukset kiinnostavaksi vierailukohteeksi. Sieltä löytyy Nauhateollisuusmuseo massiivisine kutomakoneineen, Suomen kameramuseo vanhoine kameroineen ja oheislaitteineen, entisajan valokuvaamo, kirpputorihalli ja VPK:n wanhan palokaluston näyttely. Kalleriassa on vaihtuvia näyttelyitä ja vanhoilla leluilla on toisaalla rakennuksessa pysyvä näyttely. 

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna pihapiirissä oli peräkonttikirppis sekä sisätiloissa kortti- ja keräilytapahtuma, joka kiinnosti korttikeräilijöitä. Retkahdin selailemaan kortteja ja ostinkin muutaman Rudolf Koivun kortin.

Wanhan tehtaan puistoalueella olevassa punaisessa, entisessä tallimestarin mökissä, oli koko heinäkuun ajan Linda Peltolan keiju- ja fantasia-aiheinen kesänäyttely. Suuntasin sinne.


Keijumökin seinillä oli kehystettyjä taidejulisteita, joista useat olivat keijukuvia, mutta lisäksi löytyi paljon kissoja. Valo ei oikein riittänyt kuvaamiseen ja siksi kuvat ovat epätarkkoja.



Korttitelineeltä tuli valittua muutamia kortteja mukaan.




Museoalueen kahvilassa koitti hauska yllätys. Sen seinillä oli isoja Linda Peltolan maalauksia, jotka hän on jo toistakymmentä vuotta sitten tehnyt tätä kahvilaa varten. Vasta silloin minulle selvisi, että Killinkoski on hänen kotikylänsä, jossa hän myös toimii aktiivisesti.


Vanha kone, jota olin aiemmin ihaillut museossa (ja pian surkutellut, etten ottanut siitä kuvaa), löytyi kahvilasta ikuistettuna maalaukseen.


Myöhemmin googlasin Linda Peltolan ja selvisi, että hän on myös innokas puutarhaharrastaja. Löysin Keijumökissä yhden puutarha-aiheisen kortin, joka sopii omaan kokoelmaani. Etsiskelin lisääkin, mutta en löytänyt ja pähkäilin mielessäni, miksi vain yksi kortti siitä aiheesta. Mutta ehkäpä hän on vasta aloittelemassa puutarhakuvien tekoa. Toivoa sopii.


Löysin netistä myös hänen puutarhabloginsa Romppalan, josta käy ilmi, että yllä oleva kuva on hänen omasta puutarhastaan Killinkoskella.

Mielenkiintoisessa kylässä tuli eteen toinenkin korttikeräilijöitä kiinnostava aihe, josta myöhemmin lisää.