Signe Brander tänään

Tänään on Signe Branderin syntymäpäivä, hän oli syntynyt vuonna 1869. Onko hän Suomen varhaisista naisvalokuvaajista kuuluisin? Tällaiselle tavalliselle kuvien ihailijalle, kuten minä, ei tule mieleen muita naisnimiä, vaikka naiskuvaajia olikin aikanaan useampia.

Taiteellisesti lahjakkaalla Signe Branderilla oli piirustuksenopettajan tutkinto ja hän harrasti maalaamista. Oman alansa hän löysi kuitenkin valokuvauksesta. Hän työskenteli aluksi ateljeekuvaajana, ensin Savonlinnassa ja myöhemmin Helsingissä, jossa hänellä oli oma ateljee, Helikon. Ateljeetyöskentely ja visiittikorttikuvat eivät kuitenkaan tyydyttäneet Signe Branderia, joka piti itseään kulttuurihistoriallisena valokuvaajana, jonka alaa oli maisema- ja miljöökuvaus. Lähde: Biografiakeskus

1900-luvun alussa Helsinki kasvoi ja muuttui nopeaa tahtia. Kun Helsingin Muinaismuistolautakunta vuonna 1906 havahtui, että vanha Helsinki oli katoamassa uuden tieltä, päätettiin Signe Brander palkata kuvaamaan muuttuvaa kaupunkia.

Kaikki Signe Branderin Helsinki-kuvat vuosilta 1907-1913 on katsottavissa netissä Kansallisen digitaalisen kirjaston Finna-asiakasliittymän kautta.

Selasin Signen Helsinki-kuvia Finnassa ja tuli tunne, että hänellä on ehkä joskus ollut kiire kuvaamaan eri puolille kaupunkia. Joissakin kuvissa nimittäin näkyy, että taloa puretaan tai että talo on tyhjennetty purkamista varten, esimerkiksi tämä Aleksanterinkatu 11 vuonna 1907. Ehkä Signe on rientänyt paikalle viime tipassa. Taustalla Aleksi 13.

Ehkä yksi syy, miksi hänen nimensä ja kuvansa ovat minulle tuttuja, on se, että oli jokin vuosi sitten katsomassa hänen kuvistaan koottua näyttelyä Helsingin Hakasalmen huvilassa. Ostin silloin muutaman postikortin itselleni muistoksi.

Yllä on aurinkoista Mikonkatua Rautatientorin laidalta ja naisilla näkyy olevan suojanaan parasollit. Alla näkyy Aleksanterinkadun liikennettä.

Helsinki-projektin jälkeen Signe Brander jatkoi kuvaamista muun muassa 20 vuotta kestäneessä hankkeessa, jossa hän kuvasi Suomen kartanoita. Niitä kertyi yli 2 000. Niissäkin olisi varmasti paljon kiinnostavaa katseltavaa.

Jos voisin, onnittelisin Signeä!

Korttien Talossa ja Hämeen linnassa

Lähdimme pari viikkoa sitten ystäväni kanssa retkelle Hämeenlinnaan. Aivan aluksi poikkesimme kaupungin Info-pisteelle ja poimin sieltä mukaani Korttien talon mainoskortin.

Koska ystäväni kahvihammasta kolotti ja minun teki mieleni nähdä Korttien talo kortteineen, päätimme suunnistaa sinne, eli Wetterhoffin talolle. 

 

Café Hoffi on sympaattinen pieni kahvila, jonka seiniä kiertää korttitelineet. Tietysti ostin muutaman kortin, joista yhden - Inge Löökin mummokortin - annoin ystävälleni syntymäpäivätervehdykseksi. Hän puolestaan antoi minulle vastaavasti Heli Laaksosen runokortin. "Juhlistimme" näet tällä retkellä syntymäpäiviämme :)

Muun muassa nämä Rudolf Koivun kortit ostin sieltä.

Retkemme jatkui Hämeen linnaan, jossa en ole käynyt aikaisemmin. Keskiaikaiseen linnaan tutustuminen oli kiinnostavaa sinällään, mutta lisäksi siellä oli kiehtovia näyttelyitä.

 

Nappasin kuvan linnaan mennessämme ja toisen "Kuvat linnassa" -valokuvanäyttelystä. Yli sata vuotta vanhoihin tunnelmiin pääsi Hämeenlinnan historiallisen museon kokoelmista lainattujen nostalgisten kuvien kautta. 

Kuvassa on varmaankin sisarukset, joilla on hienot mekot ja takit yllään.

Linnassa oli toinenkin kiinnostava näyttely: Keräilijät - kohti toisia maailmoja, joka on jo päättynyt. Näyttelyyn oli koottu hämäläisten keräilijöiden kokoelmia. Kokoelmilla haluttiin todennäköisesti kertoa, miten monipuolista keräily voi olla. Keräillä voi oikeastaan kaikkea, mitä mieleen juolahtaa. Museoviraston sivulla todetaan: "Keräilyn kohteet ovat monipuolisia ja mielikuvituksellisia, ja varsinaisen aiheensa lisäksi ne kertovat myös keräilijöistä, Hämeestä ja hämäläisyydestä."

Jotkut kokoelmat olivat vanhoja ja niillä on historiallista arvoa. Esimerkiksi joku oli aikanaan kerännyt ihmisten puumerkkejä vihkoon. Tänä päivänä moinen keräilykohde kuulostaa varsin oudolta, mutta valaisee entisaikaa ja herättää ajatuksia.

Puhelinkokoelman edessä viihdyin pitkään katselemassa kaunista muotoilua.

Mietin myös, olisiko joku jo alkanut keräilemään kännyköitä. Monet mallit kun ovat jo mennyttä aikaa ja historiaa.

Visiittikortteja Turusta

Sain käsiini kasan vanhoja visiittikortteja. Ne ovat vähän pelikortteja suurempia, paksuja valokuvia. Kuvalliset visiittikortit keksittiin 1800-luvun puolivälissä. Suomessa niitä oli käytössä 1860-luvulta 1920-luvulle asti. Kuvallisia kortteja jaettiin yleensä siinä seurapiirissä, jossa muutenkin vietettiin aikaa. Tällainen henkilökohtainen vierailutervehdys jätettiin kyläilypaikkaan käyntikortin tapaan. Tavallisesta käyntikortista visiittikortti poikkeaa siinä, että kortissa ei ole henkilön nimeä, vain hänen kuvansa. Niinpä on ymmärrettävää, että kortti annettiin vain tutussa seurapiirissä.

Kortit ovat kooltaan suunnilleen 6,2 x 10,3 cm. Sen alaosassa on kuvaajan tai kuva-ateljeen nimi. Kortit ovat tukevaa kartonkia, jolle kuva on liimattu.

Seuraavat kuvat ovat turkulaisen Aune’s Fotografi Atelier –nimisen kuvaamon (toimi 1870-luvulta alkaen) otoksia. Kuvaamo oli pääosin norjalaissyntyisen Ole Jonsen Aunen hoidossa ja siitä tuli nopeasti turkulaisten suosituin valokuvaamo. O. J. Aune kuvasi Turussa vuodesta 1862 vuoteen 1891.

En valinnut näitä valokuvia tähän siksi, että hahmot olisivat jotenkin erityisiä, vaan kuvien taustojen vuoksi. Aunen visiittikorttikuvien pohjien taustat ovat vaihtelevia ja onkin arvioitu (täällä), että ne olisivat dekoratiivisimmat koko Suomessa. Minun silmiäni ne viehättävät tavattomasti.

Från Aune’s Fotografi-Atelier
27, Slottsgatan 27 ÅBO
Plåten förvaras för efterbeställning
Kopiering och Förstoring af alla slags gamla
Porträtter & Taflor m.m. 

uten afseende på väderleken. 

Yhdessä kortissa taustateksti on erilainen: O. J. Aune’s Atelier.

Tummaan korttiin on painettu kamera ja taiteilijan väripaletti. Mietin, mitä tuollainen pari voisi symboloida. Taidevalokuvaamoa?

Aune vuokrasi ateljeensa Carl Edward Axelssonille vuonna 1891. Nipussa on yksi Aunen valokuvaamon kuva, jossa mainitaan: Fotograf Innehafvare Edw. Axelsson, eli kuva lienee otettu 1890 jälkeen. Kuvan tausta on tyhjä.

Kuinkahan moni on surkutellut sitä, että näissä yli 100 vuotta vanhoissa kuvissa ei ole mainittu, ketä kuva esittää? Etenkin nyt, kun sukututkimus on kovin suosittua, voisi esiäidin tai -isän kuvan löytyminen tuoda kiinnostavan lisän sukutietoihin. Koska kuvien henkilöt ovat tuntemattomia, kiinnostukseni kohdistuu varsinkin naisiin ja heidän pukeutumiseensa.

Kahden ensimmäisen kuvan naiset ovat pukeutuneet asuihin, jotka ovat arvokkaita pitseineen ja kohokuviointeineen. Heillä on myös koruja somistamassa. Kolmannessa kuvassa oleva nainen on vaatimattomammin pukeutunut ja ilman koruja. Kuvaan on kirjoitettu taakse: Fröken Emma Bladh. Mietin, miksi juuri vaatimattomin ihminen on merkitty nimellä. Olisiko niin, että herrasväki muistettiin ilman nimeäkin, mutta muun väen tunnistamisessa tarvittiin apua?

Tänä päivänä he ovat kuitenkin tasaveroisia. Emme tunne heistä ketään.