Ystävänpäivä

Uutisten mukaan ystävänpäivä on vakiintunut joulun jälkeen toiseksi vilkkaimmaksi korttipäiväksi Suomessa. Itse olen mukana korttien vaihtoringissä, eli yhteisössä, jossa postikortit ovat kaveruuden yhteinen tekijä. Niinpä on selvää, että korttikaverit lähettävät ystävänpäiväkortteja toisilleen. Vai onko?

Lähetin tälle ryhmälle tänä vuonna 11 korttia, neljä vähemmän kuin vuosi sitten. Aika omituista toimintaa, kun ringin nimilista on kuitenkin kasvanut.

Viime vuonna sain ihania ystävänpäivätervehdyksiä saman verran kuin tällä kertaa lähetin. Tänä vuonna sain viisi. On se pettymys, vaikka miten päin ajattelisi.

Onko koko korttirinki kuivumassa kokoon? Nimiä tulee lisää, mutta aktiivisten joukko pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Miksi niitä nimiä on niin paljon listalla? Odottavatko passiivit, että kortteja tulee, kun on itse ihan hiljaa? On ikäänkuin laskenut koukut veteen, että jospa joku kuitenkin tarttuisi siihen. Ja on tietysti joku uusi tarttunut ja pistänyt korttipostia. Mutta eikö kalastelijoita edes vähän nolota olla vain vastaanottajana? Voi tietysti olla, että olen ymmärtänyt koko toiminnan idean väärin.

Nuo viisi, jotka sain, olivat mitä ihanimpia, ja lähettäjistä Sinikka ja Paula laittoivat oikein isomman kuoren. Laitan tähän Paulalta tulleen aivan superihanan kortin, joka on ilahduttanut minua koko päivän.

Uskomatonta kyllä, että olen nähnyt tämän kortin kaupan telineessä, mutta en huomannut noita otuksia, jotka ovat tuoleilla istumassa. Mainio kortti fantasiapuutarhaani!

Kiitos kaikille teille, jotka laitoitte ystävänpäivätervehdyksen!

JK. Sainkin seuraavana päivänä postia vielä kahdelta rinkiläiseltä, mikä ilahdutti kovasti!

Alttarikortit

Onko muille käynyt niin, että ihastuu johonkin postikorttiin niin paljon, että pitää sitä esillä, melkeinpä silmiensä tasolla päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen? Minulla on ollut sellainen tapa aina. Eikä se liity millään tapaa postikorttien keräilyyn.

Joskus kortti muistuttaa jostain asiasta, joskus siinä on joku mainio ajatus. Tai ehkä siinä on silmiä hivelevä kuva tai kauniit värit. Olen huomannut, että omalla "alttarikortillani" ei ole mitään kaavaa. Se on vain jostain syystä kolahtanut.

Vuoden tai ehkä parikin oli silmieni tasalla, tuossa tietokoneen ruudun yläpuolella, tämä kortti.



"Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään." Tässä kortissa minua ei liikauttanut kuvitus millään tavalla. En itse asiassa pidä tuollaisesta utuisesta tyylistä. Mutta tuo ajatus: täysin voittamaton! Tämä kortti oli paikallaan ehkä kaksi vuotta muistuttamassa, että minulta ei puutu mitään. Kun joskus tunsin oloni yksinäiseksi, kurjaksi tai muuten vaan onnettomaksi, havahduin, kun luin tekstin. Niin tosiaan, minullahan on puutarhani ja kirjani. Pää pystyyn!

Vaikka tuo kortti niin pitkään tuntui täydelliseltä, niin jossain vaiheessa sen päälle napsahti uusi kortti.


"Tarvitsen vain rakkautta mutta satunnainen suklaapalakaan ei ole pahasta." Nauroin, kun näin kortin ensimmäisen kerran. Se kolahti niin hyvin. Niin, myönnän, että siinä puhutaan satunnaisesta suklaapalasta ei suklaa-addiktiosta. Silti tuo lause minun silmissäni antaa luvan antautua tuolle syntiselle herkulle. Sitäpaitsi pidän kortin väristä, nam!

Kun sain seuraavan kortin, se asettui suklaan päälle (mutta suklaakortti on siellä alla, voin koska tahansa hakea sieltä lohtua).


Se vain on niin kaunis! Siinä on valoa, herkkyyttä, rauhaa sekä kauniita värejä ja muotoja. Ja siinä on kesä, mitä aina talvella odotan. On ihanaa tulla koneelle, kun ensimmäisenä silmiin osuu tuo kuva.

Minulla on yksi kortti myös kirjanmerkkinä. Meinasin senkin laittaa tänne, mutta kuvankäsittely vähän epäonnistui, joten se saa nyt jäädä. Sen sijaan laitan kuvan sellaisesta kortista, joka nojailee keittiön pöydällä milloin maljakkoa, milloin kynttilänjalkaa vasten. Se on tullut jonkun korttilähetyksen mukana, mutta nyt en muista mistä.


Aika häkellyttävä teksti, vai kuinka? Ainakin minulle se on sitä ja todellakin, luen sen joka päivä uudestaan. Ja joka kerta pysähdyn ja mietin ja yritän oppia. Olen varma, että en vieläkään ole oppinut, mutta jos se on siinä joka päivä, niin ehkä vielä opin. En tiedä, mutta toivon niin.

Hopeinen sydänkaulakoru

Koru on mustassa nauhassa kauniisti taivuteltu hopeasydän. Sydämen korkeus on 1,8 cm. Leima on aika epäselvä, mutta mielestäni siinä lukee 925.




Hopeasydämen hinta on 6,50 euroa.