torstaina, maaliskuuta 29, 2012

Postia sinne, postia tänne


Kiitos kaikille kommenteistanne! Tänään pistin aktiivisille kommenttien jättäjille ja muutamalle muullekin kuoren postiin sekalaisine kortteineen.

Oli siinä ihmeen iso työ, kun pläräilee listoja ja selailee kortteja ees-taas, jotta useammalle löytyisi sopivaa. Välillä katkesi ajatus ja ehdin jo unohtaa, mitä joku keräsi ja joidenkin kohteet menivät sekaisin, minkä jälkeen vaihtelin kortteja pinosta toiseen. Varsinainen sähläri täällä siis, joten älkää ihmetelkö, jos tulee jotain muuta kuin mitä luulisitte tulevan (ai niin, ja anteeksi ne kökkökuoret!).

Pinossa oli eniten joulukortteja, eikä oikeastaan montakaan signeerattua korttia, mitä useimmat keräävät, joten siinä mielessä saalis oli vähän laiha. Mutta ajatushan se on tärkein, eikö niin?

Sain ihanaa postia tänään, kun rakas tyttäreni lähetti minulle kuoren. Ihan mainio juttu, kun hän on niin ollut hengessä mukana ja seuraillut harrastukseni kehittymistä, että jo ostaa kirppikseltä kolme vanhaa puutarha-aiheista korttia minulle. Ja pisti vielä postitse tulemaan vaikka asutaan vain muutaman kilometrin päässä toisistamme. :)


Kirjeessään hän toteaa, että puutarhan voi ainakin kuvitella lymyilevän jossain tyttöjen taustalla.

Olisi tosi kiinnostunut tietämään, kuka on taiteilija. Tietäisikö joku teistä, jotka täällä käväisette?

JK. Taiteilija on ilmeisesti Marianne Trygg (kiitos Sanna!)

15 kommenttia:

  1. En ala edes arvailemaan taiteilijaa mutta tyttöset ovat äärettömän suloisia! Hienoa että myös oma tyttösi huomioi äidin harrastuksen! :)

    VastaaPoista
  2. Pläräämiseen menee tosiaan paljon aikaa ja jalat puutuu, jos lattialla istuu ;) Minullakin on muutama kuori odottamassa täydennystä.

    Tuo kolmen kortin sarja on kiva. Itsellänikin taitavat kaikki olla kansiossa.

    Ajatus on tärkein, sitä mieltä minäkin olen. Aina on kiva, kun joku muistaa.

    VastaaPoista
  3. Ihana ajatus tuoda iloa korttifaneille!
    Tyttäresi on herttainen kun sellaisen postin sinulle järjesti.
    Harmi etten minäkään osaa auttaa taiteilijan tunnistamisessa.
    Paula

    VastaaPoista
  4. Onko korttien taustassa kustantaja ja koodi?

    VastaaPoista
  5. Suloisia ovat nämä kortit ja tytär todella yllätti tällä postilla. Oli lisäksi valinnut oikein ihanan postimerkinkin kuoreen, että kaikki olisi täydellistä. Lämitti mieltä!

    Marjut, tiedätkö kuuluuko tähän sarjaan useampia kortteja?

    Sanna, kustantaja on UK Tampere ja sellainen koodi löytyy kuin L/10. Mistä noiden tietojen perusteella voi selvittää kortin tietoja lisää?

    VastaaPoista
  6. Mulla on joitain korttikirjoja, joista löytyy joistain korteista lisää tietoa. Haaveilin, että tää ois ollut esim. kuvataiteen kortti niin sen oisin saanut helposti sitten selville :) Mutta tätä korttia hain huutonetistä tuolla koodilla ja löytyi yksi noista kolmesta, jossa lukee taiteilijana Marianne Trygg.

    http://www.huuto.net/kohteet/marianne-trygg----tytto--katselee-kukkaa/213318749

    VastaaPoista
  7. Niin ja huutonetistä näytti löytyvän vielä muitakin kortteja samaa sarjaa :)

    VastaaPoista
  8. No eipä ole tullut mieleen laittaa korttien koodeja huutonettiin hakutekijäksi! Mutta nyt sitten kävin kokeilemassa ja löytyi todellakin useita samaa sarjaa olevia kortteja. Sen sijaan silmiini ei osunut tuota taiteilijan nimeä. Mitä mieltä olet Sanna, voiko tuohon huutiksen tietoon luottaa?
    Ja kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
  9. Mulla on suomalaista postikorttitaidetta -kirjasarja ja sieltä katsoin ko. taiteilijan tiedot ja muutaman korttimallin. Tässä kirjassakin on yksi hyvin samantyylinen kortti kuin nuo sinulla olevat, joten kyllä minä uskoisin, että tuohon voisi luottaa.

    Mä aika usein katon huutonetistä koodin kanssa et kenen kortti jos en muuten selville saa. Asiaa auttaa tietysti aina jos kortissa on signeeraus. Noissa suomalaista postikorttitaidetta-kirjoissa kun on kunkin taiteilijan kohdalla heidän käyttämänsä signeeraukset. Ei näissä sun korteissa sit näy mitään signeerausta edessä. Koitin tihrustella mutta ei osunut silmiin...

    VastaaPoista
  10. Joo, samaa sarjaa löytyy muitakin omastakin kansiosta. Kiitos tuosta koodivinkistä, enpä olisi osannut.

    Tänne tuli eilen korttikuori. Paljon kiitoksia. Kaikki olivat minulle uusia :)

    VastaaPoista
  11. Korttilähetyksestä kiittää hän ja toteaa samaan hengenvetoon,että sama tauti vaivaa täällä.Kortteja on pino,joista kaikkia kerää aina joku.Mutta niiden plärääminen ja lähetykseen saakka onkin jo toinen juttu...Hyvää,tulevaa pääsiäisen aikaa toivottelee täältä yksi kortteihin "sekaantunut"!

    VastaaPoista
  12. Myös hän kiittää tänään saamastaan korttilähetyksestä. Muutama uusi ihanuus! :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos ihanasta korttilähetyksestä :)

    VastaaPoista
  14. Tänään sain kivan korttilähetyksen, kiitos siitä sinulle!
    Paula

    VastaaPoista
  15. Kiitos korteista - tarkkailehan postiasi :)

    VastaaPoista