Koska ystäväni kahvihammasta kolotti ja minun teki mieleni nähdä Korttien talo kortteineen, päätimme suunnistaa sinne, eli Wetterhoffin talolle.
Café Hoffi on sympaattinen pieni kahvila, jonka seiniä kiertää korttitelineet. Tietysti ostin muutaman kortin, joista yhden - Inge Löökin mummokortin - annoin ystävälleni syntymäpäivätervehdykseksi. Hän puolestaan antoi minulle vastaavasti Heli Laaksosen runokortin. "Juhlistimme" näet tällä retkellä syntymäpäiviämme :)
Muun muassa nämä Rudolf Koivun kortit ostin sieltä.
Retkemme jatkui Hämeen linnaan, jossa en ole käynyt aikaisemmin. Keskiaikaiseen linnaan tutustuminen oli kiinnostavaa sinällään, mutta lisäksi siellä oli kiehtovia näyttelyitä.
Nappasin kuvan linnaan mennessämme ja toisen "Kuvat linnassa" -valokuvanäyttelystä. Yli sata vuotta vanhoihin tunnelmiin pääsi Hämeenlinnan historiallisen museon kokoelmista lainattujen nostalgisten kuvien kautta.
Linnassa oli toinenkin kiinnostava näyttely: Keräilijät - kohti toisia maailmoja, joka on jo päättynyt. Näyttelyyn oli koottu hämäläisten keräilijöiden kokoelmia. Kokoelmilla haluttiin todennäköisesti kertoa, miten monipuolista keräily voi olla. Keräillä voi oikeastaan kaikkea, mitä mieleen juolahtaa. Museoviraston sivulla todetaan: "Keräilyn kohteet ovat monipuolisia ja mielikuvituksellisia, ja varsinaisen aiheensa lisäksi ne kertovat myös keräilijöistä, Hämeestä ja hämäläisyydestä."
Jotkut kokoelmat olivat vanhoja ja niillä on historiallista arvoa. Esimerkiksi joku oli aikanaan kerännyt ihmisten puumerkkejä vihkoon. Tänä päivänä moinen keräilykohde kuulostaa varsin oudolta, mutta valaisee entisaikaa ja herättää ajatuksia.
Puhelinkokoelman edessä viihdyin pitkään katselemassa kaunista muotoilua.
Mietin myös, olisiko joku jo alkanut keräilemään kännyköitä. Monet mallit kun ovat jo mennyttä aikaa ja historiaa.
Hei! Löysin blogisi googlen kuvahaun kautta, kun etsin vanhoja Kellogsin palapelejä. Löytyisikö sinulta vielä nämä näin monen vuoden jälkeen? :)
VastaaPoistaHei! Toinen löytyy vielä, eli se, jossa on nainen. Laita meiliä teehamsteri at gmail.com niin sovitaan tarkemmin.
VastaaPoista