torstaina, marraskuuta 24, 2011

Heräilyä...

Olen potenut huonoa omatuntoa, kun blogini on jäänyt pitkäksi aikaa päivittämättä. Se on lisännyt itsetuntemukseni määrää, kun olen tajunnut, miten vaikeana ja epämiellyttävänä koen kerran tekemieni asioiden uudestaan tekemisen. Tällä tarkoitan vanhimpien blogikirjoitusten korjaamista, kun blogger oli kadottanut niistä kuvat jonnekin.

On ollut nihkeää tarttua toimeen, mutta vähitellen olen silti korjaillut tilannetta. Edelleen ovat ensimmäiset kirjoitukset vuodelta 2008 osittain korjaamatta. Työ on ollut hidasta, kun olen etsiskellyt arkistoista oikeita kuvia. Aina en ole löytänyt oikeaa, joten oli pakko vähän vaihdella niitä. Olen myös poistanut kirjoituksia. Huomasin esimerkiksi sellaisen, jossa oli myynnissä koruja, joita en löytänyt enää mistään. En käsitä, mihin ne ovat kadonneet. Nyt epäilen, että ne on varastettu viime kesänä, kun olin ulkokirppiksellä myymässä.

Samalla kun olen poistanut kirjoituksia, olen myös poistellut tavaroita. Vein muun muassa pari kassillista kierrätykseen. Jospa ne siellä löytäisivät tiensä jonnekin. Hulluinta ehkä kuitenkin, että olen ottanut joitakin myynnissä olleita vaatteita itselleni uudelleen käyttöön...

Olen jo aiemmin tehnyt pari kollaasia myydyistä tavaroista itselleni muistoksi ja laitan niitä nyt tähän taas kerran.



Jospa tästä vähitellen saisin taas rytmistä kiinni ja blogin aktiivisemmaksi. Yksi kirjoitustehtävä on jo odottamassa, kun yllättäen sain tunnustuksen Onahalta. Kiitos siitä, se kannustaa jatkamaan!

1 kommentti:

  1. Kiva, kun oli tullut päivitystä. Päivittäin täällä olen käynyt kurkistelemassa. Kuullostaa todella työläältä päivitellä blogia pitkän ajan takaa :(

    VastaaPoista