Kuinka moni on sisäistänyt Itellan uudistuksen kirjeiden lähettämisessä?
Minä en. En, vaikka kotiin tuli taannoin tiedote uudistuksesta ja luin sen heti. Silloin jäi päällimmäiseksi mieleen, että uuteen siniseen laatikkoon pitää laittaa ne postit, jotka aikaisemmin olen laittanut keltaiseen laatikkoon. Minä kun en ole koskaan lähetellyt 2. luokan postia. Itsekseni mietiskelin, miksi ykkösposti ei voinut pysyä keltaisena ja uudistettu kakkosposti olisi laitettu siniseen.
Väärin mietitty ja huonosti luettu, minkä tajusin vasta tänään. Sillä asiahan on niin, että kumpaakin postiluokkaa on uudistettu.
Olin ajatellut, että uudistus on ihan hyvä niille, jotka käyttävät mieluiten kakkospostia, kun lukumäärärajoitus poistettiin, ja lähetyksiin ei enää tarvitse merkitä kakkosta.
Uudistuksen jälkeen ja tiedotteen huonosti lukeneena olen vienyt muutaman lähetyksen ärrälle, joka on meidän ”lähiposti”. Olen antanut lähetyksen punnittavaksi. ”Tämä tekee euro viisikymmentä.” Kaivoin rahat pussista ja lähetys lähti. En ollut merkinnyt lähetykseen mitään, kuten en ennenkään, eikä ärrämyyjä kysynyt, missä luokassa lähetys menee. Hän ei myöskään laittanut lähetykseen mitään merkintöjä. SIIS: maksoin ykkösluokan postimaksun, kuten ennenkin, ja kuvittelin, että näin kuuluu toimia.
Tänään menin oikein postipostiin ja annoin samantapaisen lähetyksen postitädille. ”Ykkös- vai kakkosluokassa?”, kysyi hän. ”Ykkösessä”, vastasin. ”Se tekee sitten euro ja viisi”, sanoi hän. Kysyin, mikä kakkosluokan hinta olisi ollut miten olisi käynyt, jos olisin laittanut lähetykseen valmiiksi sen pienemmän postimaksun. ”Se olisi mennyt kakkospostissa. Mutta kun haluat tämän menevän ykkösluokassa, laitan tähän tällaisen tarran.” Mitä-häh?
PRIORITY siirtyi tajuntaani vasta tässä vaiheessa uudistusta! Kaikkiin ykköspostissa meneviin pitää laittaa PRIORITY-tarra tai kirjoittaa PRIORITY tai sitten vain rennosti 1.
Jos lähetykseen ei ole merkitty, että haluaa sen menevän ykkösluokassa, se voi mennä kakkosluokassa. Se on nyt oletus. Jos sujauttaa kirjeen vahingossa väärän väriseen laatikkoon, se ei estä perillemenoa (sehän nyt olisikin varsinainen moka!), mutta kulku saattaa hidastua 2. luokan nopeuteen, sanotaan Itellasta. ”Kakkosluokan lähetys on perillä vastaanottajalla pääsääntöisesti kahden yön jälkeen eli arkisin kolmantena työpäivänä.”
Itellaa ei tietenkään harmita se, että huolimattomat ihmiset maksavat ykkösluokan maksun, ja he kuljettavat sitä sitten pari-kolme päivää. Näin minulle on ehkä nyt käynyt. Niinpä kannattaakin miettiä uusiksi koko lähettäminen. Ehkäpä ei aina tarvitsisikaan lähettää kaikkea ykkösluokassa eli yön yli lähetyksenä, vaan voisi useammin käyttää edullisempaa luokkaa.
Lopuksi on kuitenkin pakko ihmetellä, miksi ärräpostissa ei kiinnitetty merkkaamattomiin lähetyksiini mitään huomiota, vaan tyynesti ja kyselemättä rahastettiin ykkösluokan taksat.
Ja täytyy nyt vielä huomauttaa, että joku ystävänpäiväkorttikin saattoi myöhästyä, kun en ollut merkinnyt PRIORITYa, vaikka ykkösluokan merkin laitoinkin.
No, töppäilemällä se vanha varmimmin oppii!
Keräilyä ja aitoa tarpeetonta tavaraa - jo yli 10 vuotta... Ehkä yritän vielä joskus laittaa tänne jotain kaupattavaa. Ehkä myös kertoilen keräilyistäni ja nostalgisoin muutenkin. Enimmäkseen tämä sivusto on kuitenkin jo tekstivarastona. Voit toki laittaa viestiä kommenttilootaan tai sähköpostiini, jos jokin juttu kiinnostaa sinua. Ehkä jopa vastaan jotain!
tiistaina, helmikuuta 15, 2011
Kirjeiden lähettämisen uudistus valkenee vihdoin
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Musta tää uudistus on siis niin huono tuossa asiassa, että nyt tosiaan siihen ykköspostiin pitää merkata se ykkönen tai laittaa se priority-tarra. Mulla noita tarroja on koko rulla kun lähettelen postcrossingin kautta postia ympäri maailmaa, mutta arvaapas vaan muistaako sitä kotimaan posteissa kun ei ole ennenkään tarvinnut muistaa. Kyllähän mä aikalailla noita kakkosluokan postejakin nyt olen tän uudistuksen jälkeen postitellut, että sinällään ihan hyvä juttu. Mutta tuo merkintä ois voinut säilyä ennallaan, et kakkospostiin ois merkattu.
VastaaPoistaKauhee ku mä kirjottelen sekavasti. Aivot on varmaan syväjäätynyt näillä pakkaslukemilla :D
Priority-tarra on inhottavan isokin... pitänee teettää omaa pienempää:)
VastaaPoistaMutat tulin kertomaan myös, että olet voittanut Paperisilppurin blogissa toimistokoiran toimiessa onnettarena 25 lahjakortin korttiostoksiin:)
Sanna, ei ollenkaan sekavasti, vaan ihan selvästi! Ymmärsin heti ensilukemalla, mitä tarkoitat - toisin kuin Itellan infokirjeen :)
VastaaPoistaPau, voi hyvänen aika! Kävipäs nyt tuuri, kun vielä noin arvokas palkintokin - vau! Kiitoksia!
VastaaPoista