Kuvamuisto lapsuuden maisemasta

Kun olin pieni, ei perheessämme ollut kameraa. Siksi niiltä ajoilta ei ole paljon valokuviakaan olemassa. Kun teini-ikäisenä menin töihin, oli kamera hankintalistallani ensimmäisten joukossa, ja sen sitten muutaman kuukauden työssäolon jälkeen ostin.

Kameraani ei tarvinnut pujotella filmiä, vaan filmi oli kasetilla, ja sen asettaminen onnistui tumpeloimmaltakin. Kameran mukana tuli musta-valkofilmi, mutta sen jälkeen hankin aina värifilmin. Kuvat olivat neliönmuotoisia, kokoa 9x9. Niiden laatu ei häikäissyt, vaan oli useimmiten surkea - jopa kokemattoman teinitytönkin mittapuun mukaan. Silti oli hienoa, kun oli kamera, jolla sai ikuistettua jotain mieltä ilahduttavaa talteen.

Kuvien dokumentointi on ollut heikoin lenkkini. Minulla on ystävä, joka nauttii kuvien asettelemisesta albumiin. Hän leikkaa, liimaa ja tekstittää kuvat hauskoiksi ja persoonallisiksi kirjoiksi, joiden parissa hän iloitsee myöhemmin. Minulta tuo taito puuttuu. Iso osa vanhoista kuvistani on laatikossa irrallaan. Uudemmat kuvat ovat niissä kuvapusseissa, missä ne ovat aikanaan tulleet kehityksestä. On minulla muutama albumikin, mutta ehkä 15 vuoteen en ole kiinnittänyt kuviani minnekään. Näin digiaikana voi ehkä arvata, miten on käynyt: en kehitä kuvia lainkaan.

Nyt on mieltäni alkanut askarruttaa, että lapsuudestani on kovin vähän kuvia. Näin vanhemmiten ovat lapsuuden maisemat alkaneet kiinnostaa yhä enemmän. Se johtuu osittain siitä, että ne maisemat ja leikkipaikat, jotka lapsuudessa tunsin kuin omat taskuni, on lähes täysin tuhottu. Nyt siellä hävitetään loputkin maisemasta. Päivittäin kuulee radiosta varoituksia räjäytyksistä, joita tehdään Kehä I:n muutosten vuoksi. Lapsuuteni maisemien pihat ja pienet soratiet jäävät massiivisten asfalttiliittymien alle. Vain talo on jäänyt jäljelle.

Isälläni oli kerran vuonna 1966 lainassa kamera, joka kehitti kuvat saman tien. Hän oli hyvin lapsirakas, joten ei ihme, että hän nappasi kuvan myös silloisen pihapiirin lapsista. Monella on kaulassa sen ajan tavan mukaan kanttinauhassa roikkuva avain.



Vasemmalla näkyy tie, jossa on liikennettä. Kuvaushetkellä henkilöauto ja pakettiauto kohtaavat toisensa ja risteyksessä pilkahtaa myös kuorma-auto, joka on kääntymässä vasemmalle. Tuo tie on nykyinen Kehä I.

Kuvasta, joka valmistui heti kuvaamisen jälkeen, ei jäänyt negatiivia, joten se on ainoa laatuaan. Nykyaikaisilla laitteilla sain uniikin kuvan käden käänteessä digitaaliseen muotoon, jota on helppo monistaa. Kyllä tekniikka on ihmeellistä!

Jos tunnistat kuvasta itsesi tai jonkun lapsista, ja haluaisit kopioida kuvan itsellesi, se on mahdollista. Siinä tapauksessa jätä ilmoitus kuvan kopioimisesta tähän blogiin tai meiliini: teehamsteri at gmail piste com. Voit pyytää minulta kuvan myös suurempana.