Mieleen tuli karnevaalijuhlinta, onhan lauantaina pyhäinpäivä, jonka aattona anglosaksisissa maissa juhlitaan halloweenia. Yhdysvaltoihin juhlaperinne kulkeutui irlantilaisten ja skotlantilaisten mukana, ja se on siellä nykyisin merkittävä kaupallinen juhla. Siellä juhlaa vietetään yleisesti naamiaisten merkeissä.
Olen kerran ollut karnevaaleissa. Se oli 70-luvulla Sveitsissä, jossa olin vierailulla ystäväperheen luona sattumalta juuri karnevaalien aikaan helmikuun lopulla.
Kummissani katselin, miten ihmiset paneutuivat naamiaisasuihin. Monissa perheissä ompelukoneet surisivat kuumina jo viikkoja ennen karnevaaleja ja kaupat olivat pullollaan naamiaisrekvisiittaa. Ystäväperheeni vaati vastusteluistani huolimatta, että minullekin olisi tehtävä naamiaisasu. Päädyin noitalookiin, sillä se oli ainoa asu, joka tuli lapsuuden pääsiäiskokemuksista mieleen.
Pian perhe pöyhi kangasvarastoja ja ryhtyi toimeen. Sain mittatilaustyönä säkkikankaisen hameen, joka oli kantattu puna-valkoruudullisella kankaalla ja koristeltu huopakuvilla sekä vihreän puseron. Aikaisemmista noitakokemuksista poiketen asuun hankittiin myös kamala naamio ja päässäni ei suinkaan ollut suomalaisittain huivia vaan musta hattu. Hame ja naamio ovat vielä tallella, mutta pusero hattu ovat aikojen saatossa kadonneet jonnekin.
En osannut lainkaan aavistaa, mitä tulisin karnevaaleissa näkemään. Varsinaiset karnevaalijuhlat olivat kaupungin seuraintalon tyyppisissä tiloissa, mutta karnevaalit eivät suinkaan rajoittuneet sinne. Koko kaupunki oli yhtä karnevaalia. Joka ikinen kadulla kulkeva ihminen oli näyttävässä ja mielikuvituksellisessa naamiaisasussa, joiden rinnalla oma asuni oli verrattavissa köyhän maalaisserkun resuisiin pukimiin.
Näin aivan eriskummallisia ja uskomattomia ilmestyksiä. Oli taianomaista ja suorastaan selkäpiitä karmivaa, kun kaikilla ihmisillä oli kasvoillaan naamio. Silmät korostuivat pelottavasti jähmettyneen naamion takana. Hiljaisenkin kadunkulman takaa saattoi yhtäkkiä tulla eteen mitä kamalin ilmestys. Etenkin illan tullen koin, että en olisi uskaltanut kulkea yksin kadulla kaikkien naamioitujen ihmisten seassa.
Tänä päivänä olen iloinen, että olen kerran ollut mukana karnevaalihumussa, vaikkakin arkana kuin pieni hiiri. Niitä jännittäviä ja erityislaatuisia kokemuksia on nyt vuosien jälkeen hauska muistella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti