Tätä on ehkä vaikea uskoa, mutta on ollut välillä työlästä keksiä päivittäin tavaraa myytäväksi. Kysymys ei ole siitä, etteikö myytävää olisi. Ehei, sitä kyllä riittää. Turhaa tavaraa on kerääntynyt paljon.
Amerikkalainen Dave Bruno on päättänyt vähentää henkilökohtaisesti omistamiensa tavaroiden määrän sataan ja elää vuoden sadan tavaran omistajana. Haasteellaan hän haluaa osoittaa, että hyvään elämään ei amerikkalainen mies tarvitse enempää. Hän on kuitenkin helpottanut hanketta muutamilla poikkeuksilla ja esimerkiksi kirjat jäävät hankkeen ulkopuolelle. Myös perheen yhteisessä käytössä olevia tavaroita ei lasketa mukaan.
Ihailen hänen 100 esineen haastettaan ja olen monissa asioissa samaa mieltä, esimerkiksi että tavaroilla pitäisi olla jokin muukin tarkoitus kuin vain omistaminen. Mutta luulen, että miehen on jotenkin helpompi pienentää henkilökohtaisten tavaroiden määrä noin vähäiseksi. En usko, että kykenisin koskaan tekemään luetteloa omista tavaroistani niin kuin Dave on tehnyt. Pelkään, että kamojeni määrä on nelinumeroinen, vaikka niputtaisin jotkut pikkutavarat yhteen.
Myönnän, että minulla on edelleen liikaa tavaraa, vaikka olen vähentänyt sitä tänä vuonna paljon. Olen esimerkiksi kutonut viisi mattoa, joiden kuteet olen itse leikannut vanhoista vaatteista ja muista tekstiileistä. Eilen vein jälleen kassillisen vaatteita UFF:n laatikkoon ja tänään olen kerännyt ison muovikassillisen kierrätykseen kelpaamatonta tavaraa roskikseen. Aina jos kelpaa, annan tavaroita lapsilleni. Olen tehnyt tätä säännöllisen epäsäännöllisesti pitkin vuotta, mutta vielä ei ole näkyvissä kovin selvää muutosta tavaramäärässä. Toisaalta pyrkimyksenä ei ole päästä sataan tavaraan.
Tämä nettikirppikseni on ollut juuri sen näköinen kuin miten olen toiminut: täynnä sattuman satoa. Olen esimerkiksi avannut jonkun komeron ja silmiini on osunut siellä jotain, mitä en ole tarvinnut aikoihin, jolloin päätän että laitan sen kirppikselle. Tavarat ovat siis tulleet myyntiin sattumanvaraisesti ilman mitään suunnittelua.
Olen kuitenkin huomannut, että on helpompi toimia, jos on jonkinlainen suunnitelma, johon voi nojautua. Siksi mieleen tuli erilaisten teemojen käyttäminen. En ehkä vieläkään ala kamalasti etukäteen miettiä, mitä pistän myyntiin, mutta teeman olemassaolo auttaa minua hakemaan oikeasta paikasta.
Uskon, että teemat tekevät tästä asiakkaillekin mielenkiintoisemman paikan käydä vierailulla.
Tervetuloa katsomaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti