maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Postimaksut nousivat - ei vaikutuksia kirppiksellä

Itellan postimaksut nousevat tästä päivästä alkaen. Arvioin pikaisesti, että prosentteina korotukset ovat keskimäärin 10 prosenttiyksikköä. Sehän tarkoittaa, että jos on huomannut sijoittaa ikimerkkeihin, niin on päivässä tienannut tosi hyvin! Mieleeni tuli myös, että on harmillista, ettei Itellalla ole kilpailijaa. Nyt se voi monopoliasemassa hinnoitella postipalvelut aivan oman mielensä mukaan!

Joka tapauksessa katsoin tässä kohtaa aiheelliseksi tarkistaa kirppiksen toimituskuluja. Nehän muodostuvat postimaksusta ja pakkauskuluista. Joudun näet hieman veloittamaan pakkaustarvikkeista, sillä koska tämä ei ole kauppa, niin tarvikkeita ei ole valmiina varastossa. Päätin kuitenkin, että en nosta toimituskuluja, vaikka Itella nostikin.

Toimituskulut löytyvät kirppiksen toimintaperiaatteista täällä.

Postimaksut tekevät harmittavan ison osan tavaran lopullisesta hinnasta. Itellan hinnat ovatkin välillä aiheuttaneet epämieluisia yllätyksiä asiakkailleni.

Olettehan muuten huomanneet, että joskus kannattaa ostaa useampi tavaralla samalla kertaa: saa yhdellä postimaksulla enemmän!

Siispä tulkaahan ihmiset tekemään ostoksia kirppikseltä!

1 kommentti:

  1. If you have Wilkie Collins' books, I may be interested. I have only 1 book of his, and even that one is in 2 parts. The book is called in English "A woman in white" and in Finnish "Valkopukuinen nainen". I like that book. I just wonder, if W.Collins has written others equally good books.

    VastaaPoista