maanantaina, huhtikuuta 07, 2008

Miksi verkkokirppis?

Nyt, kun olen harjoitellut bloggerin käyttöä jonkin verran ja saanut muutamia tavaroitakin kirppispöydälle, voisin kertoa myös vähän ajatuksistani.

Miksi perustin verkkokirppiksen?

Kaiken kirppistoiminnan lähtökohtana on kierrättämisen halu ja ympäristön säästäminen: kun kierrättää niin kaatopaikat eivät kuormitu. Käyttökelpoisten tavaroiden roskikseen laittaminen on kamalaa tuhlausta. Lisäksi monesti on todettu, että yhden ihmisen turha tavara on toiselle ihmiselle löytö, joten itselle tulee hyvä mieli, jos voi ilahduttaa jotakuta.

Olen monet kerrat myynyt tavaroita ”oikealla” kirppiksellä. Nyt päätin kokeilla toisenlaista tapaa. Verkkokirppiksen etuna on, että voin hoitaa sitä kotoa käsin ja omaan tahtiini. Jos veisin tavarani kirpputorille, aikaa ja vaivaa kuluisi enemmän: tavaroiden kerääminen yhdellä kertaa viikon myyntiä varten, hintalappujen teko ja kiinnittäminen sekä kuljettaminen paikalle ja viikon päästä sieltä pois. Viikon ajan pöytää on lisäksi käytävä siivoamassa, sillä ihmiset penkovat lyhyessä ajassa pöydän sekaisin.

Onhan verkkokirppiksessäkin työtä: tavaroiden kuvaaminen, blogin päivittäminen, yhteydenpito ja sopiminen asiakkaiden kanssa, tavaroiden pakkaaminen ja postitus. Toisaalta tämä on nykyaikainen tapa tehdä kauppaa ja siksi mielenkiintoista.

Miksi en anna tavaroitani kiertoon ilmaiseksi?

Kaikenlaista hyvää kamaa on jäänyt nurkkiin viemään tilaa, vaikka olen tarpeen mukaan antanut tai suorastaan tyrkyttänyt tavaroita lapsilleni. Vaatteita vien jatkuvasti UFF:n laatikkoon.

Yritän ensin myydä tavaroitani, koska ne ovat kuitenkin ihan hyviä, ja ainakin minun mielestä niillä on jokin arvo. Oma työnikin on jonkun arvoista. Lisäksi epäilen, että ilmaiset tavarat saattaisivat päätyä jonkun toisen ihmisen myyntipöydälle, enkä pidä siitä ajatuksesta. Toisaalta, jos kauppa ei käy, ryhdyn ehkä lopulta johonkin ilmaisjakeluun.

Mutta nyt kokeilen tätä. Toivottavasti joku osuu paikalle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti