maanantaina, joulukuuta 08, 2008

Lucia tuo valon


Nyt eletään vuoden pimeintä aikaa. Pimeys on varsinkin täällä Etelä-Suomessa todella mustaa, kun lumet sulivat pois. Tällä viikolla saamme kuitenkin valoa kaiken keskelle, sillä ensi lauantaina on Lucian päivä. Sitä vietetään valon juhlana. Ja ajatelkaa, vain kahdeksan päivää sen jälkeen on talvipäivän seisaus, mikä tarkoittaa, että päivä alkaa jälleen pidentyä!

Suomalaiseen perinteeseen kuuluu vuosittainen Lucia-neidon valinta. Nykyajan pintakiiltoisessa, talouden ja markkinavoimien viitoittamassa maailmassa Lucia on varsin poikkeuksellinen ilmiö. Hän nimittäin tekee työtä ihmisten iloksi ilman että siihen liittyisi rahankeruuta missään muodossa. Lucia kiertää noin kuukauden ajan kouluissa, vanhainkodeissa ja sairaaloissa. Hän tuo pimeimpään aikaan valoa ja iloa pienimmille ja heikoimmille niin kuin voisi kuvitella oikean Lucia-pyhimyksenkin tekevän.

Vanhassa Sankta Lucia -laulussa kiteytyy Lucian merkitys Pohjolan asukkaille:

”Auringon hylkäämän varjojen maan pimeisiin taloihin saapuu valkoisiin puettu, hiuksissaan valoa kantava Pyhä Lucia, joka lupaa pimeyden pian taas väistyvän ja päivän nousevan ruusuiselta taivaalta.”




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti