Makeaa lasia

Olen muutaman viikon yrittänyt olla syömättä makeaa ja aluksi se tuotti suuria vaikeuksia. Olen kai sokeriaddikti, sillä päivät olivat tuskaisia, kun olin ilman makean tuottamia mielihyvähetkiä. Tunsin itseni sairaaksi ja heikoksi. Pari ensimmäistä viikkoa olivat pahimpia, mutta toisaalta silloin pidin myös tosi tiukkaa linjaa. Sen jälkeen hellitin vähän ja nyt saatan ottaa vaikkapa keksin aamukahvilla. 

Tärkeintä oikeastaan on, että en illalla ota television ääreen mitään makeaa. On ollut järkyttävää tajuta, miten riippuvainen olen ollut sohva/telkkari -makeasta. Nyt kasaan viereen viinirypäleitä ja pähkinöitä, sillä ihan ilman naposteltavaa en ole vielä oppinut olemaan.

Tämä oli vain johdantona aiheeseen, eli päätin laittaa ihanan makeita lasiastioita tänne myyntiin.

Ensinnäkin lasinen karkkipurkki, joita ainakin joskus ennen oli karkkikaupoissa. Voi olla, että nykyäänkin sellaisissa myydään irtokarkkeja. Tämä purkki on ilman kantta. Sitä voi pitää kallellaan tai pystyssä.
Pystyssä purkin korkeus on 17,5 cm ja suuaukon halkaisija ulkoreunasta on 10 cm.

Purkin hinta on 7,00 euroa.

Seuraavaksi olisi ihana ja tosi kaunis lasikori, joka on pitkät ajat ollut olohuoneen pöydällä täynnä sekalaisia karkkeja. Voisihan siinä tietysti pitää jotakin muutakin kuin makeaa. Päätin kuitenkin, että se joutaa nyt pois. Lasikorin korkeus on noin 20 cm ja se on hyvässä kunnossa. Korin hinta on 15 euroa.

Löysin vielä pahvilaatikosta pakattuna viisi kappaletta juomalaseja. Vasta jokin aika sitten minulle selvisi, että nämä ovat Nanny Stillin suunnittelemat Kirsi tai Kirsikka-sarjaa olevat lasit. Lasien korkeus on 11 cm ja olen ymmärtänyt, että näitä olisi pienempiäkin. Nämä kuitenkin ovat juuri sopivan kokoisia mehulaseiksi.
Lasien hinta on yhteensä 30 euroa.

Lasit on toimitettava paketissa postiin tai pakettiautomaattiin. Katsotaan toimitustapa ja -kulut sitten, jos  ostokiinnostusta on.

Voiko lasinalusia kerätä miten vain?

Olen muutaman kerran saanut kyselyjä lasinalusista. Niissä on toivottu nähtäväksi kotimaisilla olutmerkeillä varustettuja lasin- tai tuopinalusia. Näihin kyselyihin olen kyennyt vastamaan vain tyyliin "sorry, ei oo".

Miksi juuri kotimaiset lasinaluset kiinnostavat? Vastausta pohtiessani kiertelin netissä katsomassa, mitä keräilijät kirjoittelevat. Keskusteluista selvisi, että lasinalusieen keräilijät keräävät usein myös muita olutaiheisia tavaroita, esimerkiksi pullonkorkkeja, etikettejä, tikkuaskeja ja narikkalappuja.

Muistelen, että poikani joskus teininä haali kasaan kassillisen pullonkorkkeja, mitkä heitti roskikseen kotoa muuttaessaan. Hän kun ei ole pohjimmiltaan keräilijä. Mutta jääkö oikealle keräilijäluonteelle nippelien keräily tavallaan päälle? Harrastuksen aloittaminen on ainakin ollut halpaa, kun on pistänyt talteen muiden poisheittämää roskaa. Tällaisia ovat myös mainospainotuotteet, joita jaetaan ilmaiseksi, sillä mainosten loppusijoituspaikkahan on kierrätysroskis. Joukkoon kuuluvat lasinalusetkin, joita asiakkaat nappaavat mukaansa kuppiloista.

Keskusteluja seuratessani mietin, onko olutmainostuotteiden keräily enemmän massan haalimista kuin harvinaisuuksien hakemista. Jotkut kirjoittajat halusivat eroon tuopinalusistaan ja tarjosivat niitä kiertoon kassikaupalla. Tilanne oli kuin poikani korkkikassin kanssa. Kun ilmaista kerää, ei sureta hävittää pois. Niinpä massan kerääminen ei välttämättä ole kovin haasteellista eikä siihen sitoudu vahvasti, mutta hauskaa se toki voi olla. Sen sijaan narikkalappujen kerääminen on ehkä joskus jännittävääkin, sillä ei kai niitä pitäisi asiakkaille jäädä ollenkaan taltioitavaksi?

Huomasin, että olutharrastajia on runsaasti. Nämä eivät kuitenkaan ole pelkästään keräilijöitä vaan he ovat maistelijoita. Epäilen, että jotkut saattavat olla maistelija-keräilijöitä, eli oluen laaja-alaisia harrastajia. Ehkä sieltä löytyy myös todellista keräilyn intohimoa.

Keräilijäluonteena otan aina talteen lasinalusen, kun sellainen tulee vastaan. En voi sanoa kerääväni niitä, haalin vain. Niinpä niitä on jonkin verran kasaantunut ja selailin niitä. Mieleeni tuli, kerätäänkö lasinalusia lainkaan teeman mukaan. Korttien keräilijänä tykkään erityisesti kerätä jotain aihetta tai teemaa, en niinkään jonkun tietyn taiteilijan tuotantoa. Teema voi tuottaa loputtomasti kortteja, kun sen sijaan taiteilijan tuotanto on aina rajallista. Tätä ajatusta jatkan nyt muutamalla lasinalusen aiheella.

1. Nainen  

Kaunottaret / Pilsner Urquell

Kaunis tarjoilijatar / Budweiser

Kotimaista rehevyyttä / Hartwall

2. Mies

Punaposkinen nautiskelija / Watou's

Muikea tarjoilija resepteineen / Küppers Kölsch

Hymyilevä herra (huom. käsien asento) / Bitburger Pils

Ruutujätkä / Widüler Bier

Itse Svejk, joka aina asioita hoitaessaan poikkesi oluelle. 

3. Menopelit

Komeat kärryt / Kwak

Pähee prätkä / Koff

Kuulisin mieluusti kommenteissa ajatuksistanne lasinalusista tai keräilystä ylipäätään.

Uutta Vuotta korteissa

Uusi uljas vuosi on alkanut. Jo ennen vuoden vaihtumista ajattelin, että pitäisi tehdä juttu uuden vuoden korteista. Vaihtuminen ehti tapahtua, ennen kuin juttu tuli - siis tässä.

Joskus sata vuotta sitten uuden vuoden kortin lähettäminen oli hyvinkin yleinen ja mukava tapa muistaa ystäviä ja tuttuja. Tilanne muuttui ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun kaikesta oli puute. Silloin uuden vuoden korttienkin suosio hiipui. Vähitellen joulukorttien lähettäminen vei voiton uuden vuoden korteista ja lopulta uutta vuotta alettiin toivottaa joulun toivotuksen ohessa.

Nykyisin uuden vuoden kortti taidetaan lähettää useimmin silloin, kun on saanut joulukortin henkilöltä, jolle itse ei ollut korttia lähettänyt. Uuden vuoden kortti toimii ikään kuin pahoitteluna, tyyliin parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Itse muistan saaneeni uuden vuoden toivotuksia lehdenjakajalta, jolle olin jättänyt pikku paketin jouluksi ovelle odottamaan.

Kun pohdiskelin näitä, niin olin varma, että minulta löytyisi jokunen uuden vuoden kortti, mutta epäilin että ei kovinkaan monta. Niinpä kovin edustavaa jutustani tuskin tulisi, mutta pakkohan sitä oli alkaa selvittää.

Uudemman ajan korteista löysin tällaisen juomalasia ja pientä karvakorvaa esittävän kuvan. Vauhdikkuutta kuvastaa kuohuviinipullon korkki, joka lentää ilmassa. Kortti kertoo, että vuoden vaihde on iloinen juhlan aihe.

Seuraava Jenny Nyströmin kuva on painettu 1990-luvun korttiin. Siinä pieni tyttö seisoo maapallon päällä ja pitelee suurta neliapilaa. Lapsi symboloi uuden alkua ja neliapilahan on yleinen onnen symboli. Kiinnostavaa kuvassa on maapallo. Oliko maailmassa jokin erikoinen tilanne silloin, kun Jenny tämän kuvan alunperin piirsi?

1980-luvulta löysin muutamian kortteja. Ensimmäisenä on Marjaliisa Pitkärannan postipoika, joka tuo kädessään uuden vuoden toivotuksia. Niissä näkyy tuttuja uuten vuoteen liittyviä symboleja, hevosenkenkiä ja neliapiloita.

Seuraavassa kortissa ei näy tuttuja symboleja lainkaan. Talvisen kelkkakuvan kääntöpuolella on painettu toivotus Hyvää Uutta Vuotta. Lähettäjä on poikkeuksellisesti lisännyt käsin sen eteen jouluntoivotuksen. Useinhan tilanne on päinvastoin, eli joulun toivotukseen lisätään uuden vuoden toivotus. 

Seuraava vanhan kortin uusintapainos kertoo, miten uusi vuosi astuu portista sisään, kun kello on kaksitoista. 
Kello on vahva symboli kertoen ajan kulumisesta ja sitä on paljon käytetty uuden vuoden korteissa ilmoittamaan vuoden vaihtumisesta.

Pidän kovasti 1960-luvun korttien ilmeestä. Niiden hennon harmaa ja pehmeän utuinen pohja tekee kauniin ja rauhallisen vaikutelman. Kummassakin on neliapiloita ja lumiukkokuvassa lisäksi hevosenkenkiä ja kärpässieniä. Sitä vähän ihmettelen, miten kärpässieni voi olla hyvän onnen symbolina. Olisi mukava tietää jotain sen symboliikan historiasta.

Rudolf Koivun korttien keräilijänä olen katsellut monet kerrat seuraavaa korttia. Onko se hänen tuotantoaan vai ei? Kädenjälki nuoren ja kauniin naisen olemuksessa vaikuttaa mielestäni hänen työltään.

ONNELLISTA ALKANUTTA UUTTA VUOTTA 2015 KAIKILLE!

Vuoden loppuun kortteja

Korttivarannot ovat kasvaneet syksyn aikana. Kiitos siitä kuuluu suurelta osin korttirinkiläisille. Varsinkin syyskuu oli antoisa: taisin saada peräti kolme muhkeaa korttilähetystä. Jatkoa seurasi marraskuussa, jolloin tuli lisää lähetyksiä. Sitten tulikin jo joulukuu ja sain rinkiläisiltä joulukortteja.

KIITOS tulee tässä vielä kerran kaikille!

 Ulla S:ltä

Maaritilta 

Siniltä

Korttikeräily on kiehtovaa, kun se muuttuu ja laajenee. Minäkin aloitin pääasiassa puutarhakorttien keräilyllä, mutta vähitellen olen alkanut kerätä uusia aiheita. Siinä taitaa käydä niin, että alkaa pitää joistakin kuvista, vaikka niitä ei kerääkään. Yhtäkkiä huomaan, että niissä pitämissäni korteissani on jokin yhteinen piirre. Tuosta ahaa-elämyksestä saattaa sitten johtua, että alkaa pikkuhiljaa pistää talteen kortteja, joissa on kyseistä aihetta. Jossain vaiheessa siitä tuleekin keräilykohde.

Yksi näitä uudempia aiheitani ovat muhvit. Ulla S:ltä sain kiehtovan kauniin kortin, joka inspiroi keräämään aihetta entistä innokkaammin.

Marraskuussa sain korttiringin entiseltä vetäjältä, Kiniltä, muhkean korttilähetyksen.

Alkuvuodesta mietin, onko korttirinki enää toiminnassa lainkaan, kun vetäjä vaihtui, eikä päivityksiä tapahtunut aikoihin. Sitten selvisikin, että ryhmä toimii enemmän Facebookissa. Minulta oli tuo tieto mennyt kokonaan ohi. Onneksi kuitenkin myös "vanhanmallinen" rinki heräsi eloon. Onneksi - ainakin minun kannaltani - sillä niin upeita kortteja olen rinkiläisiltä sitä kautta saanut!

Joulun lähestyessä kirjoittelin traditionaalisesti kortteja joillekin rinkiläisille, kymmenen yhteensä. Melkein saman verran joulun toivotuksia sain heiltäpäin. Kiitos tosi paljon teille!

Laitan tähän lopuksi muutaman kauniin ja keräilyaiheisiini sopivan joulukortin näytille.

Kaarina Toivanen: Joulun ainekset (Sarilta) 

 Titti Gnosspeliuksen raikkaan punainen joulukylä (Siniltä)

Englantilainen postimerkki 1997, kuvitus Mark Thomas (Ulla S:ltä)

Aika erikoinen tuo alimmainen kuunsirppikortti, pidän sitä suorastaan aarteena!

Tässä kaikki tällä erää. Keräilyt jatkukoot ensi vuonna, eikö niin?

Oikein onnellista ja korttirikasta Uutta Vuotta 2015 kaikille!

Takaisin Killinkoskelle ja MLP:n näyttelytilaan

Jotkut innokkaimmat korttikeräilijät ehkä arvasivatkin, miksi halusin vielä palata Killinkoskelle. Syynä on tietysti taiteilija Marjaliisa Pitkäranta (signeerasi myös kirjainlyhenteellä MLP), jonka syntymäkunta se on. Hän asui siellä myös viimeiset elinvuotensa.

Hän oli vapaa taiteilija 1970-luvulta lähtien, ja kuvitti oppi- ja satukirjoja. Lisäksi syntyi parisen tuhatta postikorttia. Epäilen, ettei yksikään suomalainen postikorttien vastaanottaja ole voinut olla näkemättä joitakin hänen joulukorteistaan. Niiden kustantajina kun ovat toimineet sellaiset hyväntekeväisyysjärjestöt kuten Invalidiliitto, Kuulonhuoltoliitto ja Näkövammaisten liitto.

Hänen joulukorttinsa tai ihmishahmonsa eivät kuulu suosikkeihini, mutta kasvit, eläimet ja satuolennot ovat hellyttäviä ja sympaattisia.

Kun MLP muutti Killinkoskelle 1996, hän ryhtyi työskentelemään yhdessä Kyläyhdistyksen kanssa vanhan nauhatehtaan kunnostamiseksi. Hän luonnoksensa kylän ”muistopatsaaksi” on nykyisin tehtaan kahvilan seinällä. Hahmot ovat Killi jättiläinen ja Killi koskenhaltija.

Siellä patsas nyt on tehdasrakennuksen edessä, hieman toisennäköisenä tosin.

Itselleen Marjaliisa järjesti Killinkosken Wanhan Tehtaan yläkertaan kesä-ateljeen, ja se on toiminut siitä lähtien myös näyttelytilana. MLP:n ateljee Killinkoskella on yhtä sympaattinen kuin hänen eläinpiirroksensa. Katse lepäsi kauniiden esineiden ja suloisten piirroshahmojen keskellä.

Näyttelyn olivat koonneet hänen tyttärensä Lea ja Sanna, jotka ovat myös Marja-Liisa Pitkärannan säätiön hallituksessa. Säätiön kotisivut löytyvät täältä.

Korttikeräilijät ovat perustaneet myös MLP:n fani-kerhon. Faneja on yli 300, mutta en ihmettelisi, vaikka hänen piirroksiaan keräilisi useampikin kiinnostunut.

Hei korttikeräilijät, herkutellaan Marjaliisa Pitkärannan kuvien parissa!

Killinkoski ja Linda Peltola

Päädyin lomareissulla poikkeamaan Hämeen pohjoisimpaan kylään Virroilla, Killinkoskelle. Hauska nimi, jota en ollut ennen kuullutkaan. Kylä on pieni, siellä on kauppa ja kaksi päivää viikossa auki oleva pankki. Juurikaan muuta ei äkkipäätä katsoen näyttäisi olevankaan, kunnes saapuu vanhalle nauhatehtaalle.

Kyläyhdistys on kehittänyt vanhan P.G. Holmin nauhatehtaan rakennukset kiinnostavaksi vierailukohteeksi. Sieltä löytyy Nauhateollisuusmuseo massiivisine kutomakoneineen, Suomen kameramuseo vanhoine kameroineen ja oheislaitteineen, entisajan valokuvaamo, kirpputorihalli ja VPK:n wanhan palokaluston näyttely. Kalleriassa on vaihtuvia näyttelyitä ja vanhoilla leluilla on toisaalla rakennuksessa pysyvä näyttely. 

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna pihapiirissä oli peräkonttikirppis sekä sisätiloissa kortti- ja keräilytapahtuma, joka kiinnosti korttikeräilijöitä. Retkahdin selailemaan kortteja ja ostinkin muutaman Rudolf Koivun kortin.

Wanhan tehtaan puistoalueella olevassa punaisessa, entisessä tallimestarin mökissä, oli koko heinäkuun ajan Linda Peltolan keiju- ja fantasia-aiheinen kesänäyttely. Suuntasin sinne.

Keijumökin seinillä oli kehystettyjä taidejulisteita, joista useat olivat keijukuvia, mutta lisäksi löytyi paljon kissoja. Valo ei oikein riittänyt kuvaamiseen ja siksi kuvat ovat epätarkkoja.

Korttitelineeltä tuli valittua muutamia kortteja mukaan.

Museoalueen kahvilassa koitti hauska yllätys. Sen seinillä oli isoja Linda Peltolan maalauksia, jotka hän on jo toistakymmentä vuotta sitten tehnyt tätä kahvilaa varten. Vasta silloin minulle selvisi, että Killinkoski on hänen kotikylänsä, jossa hän myös toimii aktiivisesti.

Vanha kone, jota olin aiemmin ihaillut museossa (ja pian surkutellut, etten ottanut siitä kuvaa), löytyi kahvilasta ikuistettuna maalaukseen.

Myöhemmin googlasin Linda Peltolan ja selvisi, että hän on myös innokas puutarhaharrastaja. Löysin Keijumökissä yhden puutarha-aiheisen kortin, joka sopii omaan kokoelmaani. Etsiskelin lisääkin, mutta en löytänyt ja pähkäilin mielessäni, miksi vain yksi kortti siitä aiheesta. Mutta ehkäpä hän on vasta aloittelemassa puutarhakuvien tekoa. Toivoa sopii.

Löysin netistä myös hänen puutarhabloginsa Romppalan, josta käy ilmi, että yllä oleva kuva on hänen omasta puutarhastaan Killinkoskella.

Mielenkiintoisessa kylässä tuli eteen toinenkin korttikeräilijöitä kiinnostava aihe, josta myöhemmin lisää.

Naiskuvaajien otoksia

Viime postauksen tein Signe Branderin syntymäpäivänä ja mainitsin, että hänen aikanaan, eli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa naisvalokuvaajia oli useampia. Mutta miten paljon heitä oli?

Kävin läpi vanhoja visiittikorttejani ja poimin sieltä kaikki ne, joissa kuvaamon nimessä esiintyi naisen nimi. Löysin kortteja ympäri Suomea:

Anna Elfvengrén, Tampere
Elise Kaarola, Käkisalmi
Wivi Arnos, Turku
Anna Blomberg, Porvoo
Ina Roos, Helsinki
Natalia Linsën, Porvoo
Maria Hirn, Turku
Fanny Hjelm, Kotka
Ina Liljeqvist, Oulu
Sofia Hjerpe, Laihia
Julia Widgrën, Vaasa
Marie Höegh, Hanko
Betty Paqvalén, Joensuu
Tyyne Böök, Helsinki

Edellä olevista nimistä löysin Suomen valokuvataiteen museon sivulta Julia Widgrénin (1842-1917). Hänellä oli pitkä ja menestyksekäs ura Vaasassa, jossa toimi ateljeekuvaajana 1866-1904. Hänen kuvaamonsa oli erittäin suosittu ja sillä oli haaraliikkeitä muillakin paikkakunnilla. 

Minulle on yllätys, että nainen saattoi tuohon aikaan olla niin itsenäinen, että hänellä oli oma ateljee, jossa valokuvata asiakkaita. Mutta valokuvaajan työtä pidettiin käsityöläisammattina, minkä vuoksi valokuvaamossa työskentely oli naiselle säädyllinen tapa ansaita elatuksensa. Niinpä naisvalokuvaajia löytyi useista sen ajan kuvaamoista, joten heitä lienee ollut monia.

Seuraavassa on naiskuvaajien otoksia visiittikorteissani. Ensimmäisessä kuvassa vasemmalla on em. Julia Widgrénin otos. Keskellä olevassa Sofia Hjerpen kuvassa huvitti sen pienuus – onhan se Laihialta!

Kun jossain kuvassa näkyy henkilön nimi, se ilahduttaa kuten tamperelaisen Anna Elfvengrénin ottamassa kuvassa Emma Wirtanen.

 

Seuraavassa kuvassa keskellä olevan naisen on kuvannut Ina Roos Helsingissä. Kuvan takana kerrotaan, että hän on ingeriörskan Ina Strömberg.

Wivi Arnoksen ottama lapsikuva on terävä ja hyvälaatuinen.

Elise Kaarolan Käkisalmella ottamassa kuvassa on isä ja 10-vuotias poika. Kuvan takana lukee: Juho Kokko med yngsta barnet Ukko Pentti Kalervo Kokko. 10 åring

Seuraava kuva on porvoolaisen Anna Blombergin ottama hailakka kuva, jota on ehkä käytetty jossain virallisesti, sillä siinä on nähtävissä ilmeisesti poliisin leimaa. Etunimi on epäselvä, mutta todennäköisesti kuvassa on Ellen Bärlund vuonna 1893.

Tyyne Böökin kuvan nainen (alla) on Cecilia Sjöblom (Winter).

Kaikkia kuvia voi kysellä minulta, jos kiinnostaa. Olisi iloinen asia, jos joku vaikkapa löytäisi täältä esi-isänsä tai -äitinsä!