torstaina, joulukuuta 22, 2011

Joulu tulee suunnitellusti

Tänä vuonna joulun valmistelu on sujunut tavanomaista rauhallisemmin, tai ehkä suunnitellummin. Minulla on usein ollut tunne, että olen päivän etuajassa. Mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, olen silti aattona kiireinen.

Perheelle annettavat lahjat ovat minulle se tärkein juttu. Ei niiden määrä vaan sopivuus, ja se tietysti vaatii harkintaa ja runsaasti aikaa. Siksi teen hankintoja pitkin vuotta enkä voi kuvitellakaan meneväni joulukuussa kauppojen ruuhkiin pyörimään. Yksilöllisimmät lahjat olen löytänyt kirppiksiltä. Ja käsintehdyt lahjat ovat tietysti aina omanlaisiaan. Tänä vuonna tein ensimmäistä kertaa ostoksia myös nettikaupassa - hyvissä ajoissa tietenkin, ettei tarvitse mennä postiin kymmenen metrin jonon päähän pakettia noutamaan.

Otin kuvan muutamasta lahjasta niiden paketointivaiheessa, mutta en nyt kerro niistä sen enempää. Ehkä joulun jälkeen niistä sitten lisää.


On mielenkiintoista huomata, miten omaa silmää miellyttävät esineet muuttuvat aikojen kuluessa. Aiemmin halusin kynttilöissä vanhahtavaa ilmettä, mielellään metallia, ja tuikut olivat ihan out. Mutta nyt olen aivan hurahtanut kirkkaisiin lasiesineisiin ja niiden välkehdintään kynttilän valossa.


Näiden kuvien myötä toivon että joulun henki ja lämpö ympäröi jokaisen, ja toivotan kaikille oikein tunnelmarikasta ja rattoisaa joulua!




2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Ihan perus lasi ja siinä tuikku on kaunis.

    Oikein rauhallista ja mukavaa Joulua!

    VastaaPoista
  2. Sinulla on oikea asenne jouluun! ;)

    Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista