Makeaa lasia

Olen muutaman viikon yrittänyt olla syömättä makeaa ja aluksi se tuotti suuria vaikeuksia. Olen kai sokeriaddikti, sillä päivät olivat tuskaisia, kun olin ilman makean tuottamia mielihyvähetkiä. Tunsin itseni sairaaksi ja heikoksi. Pari ensimmäistä viikkoa olivat pahimpia, mutta toisaalta silloin pidin myös tosi tiukkaa linjaa. Sen jälkeen hellitin vähän ja nyt saatan ottaa vaikkapa keksin aamukahvilla. 

Tärkeintä oikeastaan on, että en illalla ota television ääreen mitään makeaa. On ollut järkyttävää tajuta, miten riippuvainen olen ollut sohva/telkkari -makeasta. Nyt kasaan viereen viinirypäleitä ja pähkinöitä, sillä ihan ilman naposteltavaa en ole vielä oppinut olemaan.

Tämä oli vain johdantona aiheeseen, eli päätin laittaa ihanan makeita lasiastioita tänne myyntiin.

Ensinnäkin lasinen karkkipurkki, joita ainakin joskus ennen oli karkkikaupoissa. Voi olla, että nykyäänkin sellaisissa myydään irtokarkkeja. Tämä purkki on ilman kantta. Sitä voi pitää kallellaan tai pystyssä.
Pystyssä purkin korkeus on 17,5 cm ja suuaukon halkaisija ulkoreunasta on 10 cm.

Purkin hinta on 7,00 euroa.

Seuraavaksi olisi ihana ja tosi kaunis lasikori, joka on pitkät ajat ollut olohuoneen pöydällä täynnä sekalaisia karkkeja. Voisihan siinä tietysti pitää jotakin muutakin kuin makeaa. Päätin kuitenkin, että se joutaa nyt pois. Lasikorin korkeus on noin 20 cm ja se on hyvässä kunnossa. Korin hinta on 15 euroa.

Löysin vielä pahvilaatikosta pakattuna viisi kappaletta juomalaseja. Vasta jokin aika sitten minulle selvisi, että nämä ovat Nanny Stillin suunnittelemat Kirsi tai Kirsikka-sarjaa olevat lasit. Lasien korkeus on 11 cm ja olen ymmärtänyt, että näitä olisi pienempiäkin. Nämä kuitenkin ovat juuri sopivan kokoisia mehulaseiksi.
Lasien hinta on yhteensä 30 euroa.

Lasit on toimitettava paketissa postiin tai pakettiautomaattiin. Katsotaan toimitustapa ja -kulut sitten, jos  ostokiinnostusta on.

Voiko lasinalusia kerätä miten vain?

Olen muutaman kerran saanut kyselyjä lasinalusista. Niissä on toivottu nähtäväksi kotimaisilla olutmerkeillä varustettuja lasin- tai tuopinalusia. Näihin kyselyihin olen kyennyt vastamaan vain tyyliin "sorry, ei oo".

Miksi juuri kotimaiset lasinaluset kiinnostavat? Vastausta pohtiessani kiertelin netissä katsomassa, mitä keräilijät kirjoittelevat. Keskusteluista selvisi, että lasinalusieen keräilijät keräävät usein myös muita olutaiheisia tavaroita, esimerkiksi pullonkorkkeja, etikettejä, tikkuaskeja ja narikkalappuja.

Muistelen, että poikani joskus teininä haali kasaan kassillisen pullonkorkkeja, mitkä heitti roskikseen kotoa muuttaessaan. Hän kun ei ole pohjimmiltaan keräilijä. Mutta jääkö oikealle keräilijäluonteelle nippelien keräily tavallaan päälle? Harrastuksen aloittaminen on ainakin ollut halpaa, kun on pistänyt talteen muiden poisheittämää roskaa. Tällaisia ovat myös mainospainotuotteet, joita jaetaan ilmaiseksi, sillä mainosten loppusijoituspaikkahan on kierrätysroskis. Joukkoon kuuluvat lasinalusetkin, joita asiakkaat nappaavat mukaansa kuppiloista.

Keskusteluja seuratessani mietin, onko olutmainostuotteiden keräily enemmän massan haalimista kuin harvinaisuuksien hakemista. Jotkut kirjoittajat halusivat eroon tuopinalusistaan ja tarjosivat niitä kiertoon kassikaupalla. Tilanne oli kuin poikani korkkikassin kanssa. Kun ilmaista kerää, ei sureta hävittää pois. Niinpä massan kerääminen ei välttämättä ole kovin haasteellista eikä siihen sitoudu vahvasti, mutta hauskaa se toki voi olla. Sen sijaan narikkalappujen kerääminen on ehkä joskus jännittävääkin, sillä ei kai niitä pitäisi asiakkaille jäädä ollenkaan taltioitavaksi?

Huomasin, että olutharrastajia on runsaasti. Nämä eivät kuitenkaan ole pelkästään keräilijöitä vaan he ovat maistelijoita. Epäilen, että jotkut saattavat olla maistelija-keräilijöitä, eli oluen laaja-alaisia harrastajia. Ehkä sieltä löytyy myös todellista keräilyn intohimoa.

Keräilijäluonteena otan aina talteen lasinalusen, kun sellainen tulee vastaan. En voi sanoa kerääväni niitä, haalin vain. Niinpä niitä on jonkin verran kasaantunut ja selailin niitä. Mieleeni tuli, kerätäänkö lasinalusia lainkaan teeman mukaan. Korttien keräilijänä tykkään erityisesti kerätä jotain aihetta tai teemaa, en niinkään jonkun tietyn taiteilijan tuotantoa. Teema voi tuottaa loputtomasti kortteja, kun sen sijaan taiteilijan tuotanto on aina rajallista. Tätä ajatusta jatkan nyt muutamalla lasinalusen aiheella.

1. Nainen  

Kaunottaret / Pilsner Urquell

Kaunis tarjoilijatar / Budweiser

Kotimaista rehevyyttä / Hartwall

2. Mies

Punaposkinen nautiskelija / Watou's

Muikea tarjoilija resepteineen / Küppers Kölsch

Hymyilevä herra (huom. käsien asento) / Bitburger Pils

Ruutujätkä / Widüler Bier

Itse Svejk, joka aina asioita hoitaessaan poikkesi oluelle. 

3. Menopelit

Komeat kärryt / Kwak

Pähee prätkä / Koff

Kuulisin mieluusti kommenteissa ajatuksistanne lasinalusista tai keräilystä ylipäätään.

Uutta Vuotta korteissa

Uusi uljas vuosi on alkanut. Jo ennen vuoden vaihtumista ajattelin, että pitäisi tehdä juttu uuden vuoden korteista. Vaihtuminen ehti tapahtua, ennen kuin juttu tuli - siis tässä.

Joskus sata vuotta sitten uuden vuoden kortin lähettäminen oli hyvinkin yleinen ja mukava tapa muistaa ystäviä ja tuttuja. Tilanne muuttui ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun kaikesta oli puute. Silloin uuden vuoden korttienkin suosio hiipui. Vähitellen joulukorttien lähettäminen vei voiton uuden vuoden korteista ja lopulta uutta vuotta alettiin toivottaa joulun toivotuksen ohessa.

Nykyisin uuden vuoden kortti taidetaan lähettää useimmin silloin, kun on saanut joulukortin henkilöltä, jolle itse ei ollut korttia lähettänyt. Uuden vuoden kortti toimii ikään kuin pahoitteluna, tyyliin parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Itse muistan saaneeni uuden vuoden toivotuksia lehdenjakajalta, jolle olin jättänyt pikku paketin jouluksi ovelle odottamaan.

Kun pohdiskelin näitä, niin olin varma, että minulta löytyisi jokunen uuden vuoden kortti, mutta epäilin että ei kovinkaan monta. Niinpä kovin edustavaa jutustani tuskin tulisi, mutta pakkohan sitä oli alkaa selvittää.

Uudemman ajan korteista löysin tällaisen juomalasia ja pientä karvakorvaa esittävän kuvan. Vauhdikkuutta kuvastaa kuohuviinipullon korkki, joka lentää ilmassa. Kortti kertoo, että vuoden vaihde on iloinen juhlan aihe.

Seuraava Jenny Nyströmin kuva on painettu 1990-luvun korttiin. Siinä pieni tyttö seisoo maapallon päällä ja pitelee suurta neliapilaa. Lapsi symboloi uuden alkua ja neliapilahan on yleinen onnen symboli. Kiinnostavaa kuvassa on maapallo. Oliko maailmassa jokin erikoinen tilanne silloin, kun Jenny tämän kuvan alunperin piirsi?

1980-luvulta löysin muutamian kortteja. Ensimmäisenä on Marjaliisa Pitkärannan postipoika, joka tuo kädessään uuden vuoden toivotuksia. Niissä näkyy tuttuja uuten vuoteen liittyviä symboleja, hevosenkenkiä ja neliapiloita.

Seuraavassa kortissa ei näy tuttuja symboleja lainkaan. Talvisen kelkkakuvan kääntöpuolella on painettu toivotus Hyvää Uutta Vuotta. Lähettäjä on poikkeuksellisesti lisännyt käsin sen eteen jouluntoivotuksen. Useinhan tilanne on päinvastoin, eli joulun toivotukseen lisätään uuden vuoden toivotus. 

Seuraava vanhan kortin uusintapainos kertoo, miten uusi vuosi astuu portista sisään, kun kello on kaksitoista. 
Kello on vahva symboli kertoen ajan kulumisesta ja sitä on paljon käytetty uuden vuoden korteissa ilmoittamaan vuoden vaihtumisesta.

Pidän kovasti 1960-luvun korttien ilmeestä. Niiden hennon harmaa ja pehmeän utuinen pohja tekee kauniin ja rauhallisen vaikutelman. Kummassakin on neliapiloita ja lumiukkokuvassa lisäksi hevosenkenkiä ja kärpässieniä. Sitä vähän ihmettelen, miten kärpässieni voi olla hyvän onnen symbolina. Olisi mukava tietää jotain sen symboliikan historiasta.

Rudolf Koivun korttien keräilijänä olen katsellut monet kerrat seuraavaa korttia. Onko se hänen tuotantoaan vai ei? Kädenjälki nuoren ja kauniin naisen olemuksessa vaikuttaa mielestäni hänen työltään.

ONNELLISTA ALKANUTTA UUTTA VUOTTA 2015 KAIKILLE!