keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2011

Piristävää postia


Olen ollut vähän matkoilla ja on ollut muitakin menoja, ja kun vielä tuli nämä kauniit säät, niin täällä blogissa on ollut hiljaiseloa. Kävin kuitenkin äskettäin hakemassa postin ja sieltä oli korttilähetys Sannalta.

Kuoressa oli muutama ihana puutarhakortti ja useita Jennyn kortteja.


Niistä paras on tämä hauska kortti, jossa on lempihahmoni!


Tällainen posti oli piristävä yllätys. Kiitos ihana korttiystäväni Sanna!

tiistaina, maaliskuuta 29, 2011

Kolme + 30000 + ARVONTA!

Yht'äkkiä tajusin, että kirppiksellähän on vuosipäivä tällä viikolla! Se täyttää peräti kolme vuotta, ta-daa! Myös kävijälaskuri lähestyy pyöreitä lukuja ja pian on täynnä 30 000 käyntiä. Sehän tekee 10 tuhatta käyntiä vuodessa!


Eipä olisi arvannut silloin, kun tämän kirppisblogin aloitin, että se voisi kolmekin vuotta kestää. Mutta toisaalta, tämä on ollut kivaa puuhaa. Varsinkin sen jälkeen, kun vähensin blogissa myymistä ja lisäsin keräilyä. Sillä keräily on kivaa ja aika kuluu huomaamatta kohteita katsellessa ja taustatietoja selvitellessä. Lisäksi muiden keräilijöiden blogeja on mukava seurata.

Katsoin taaksepäin ja tarkistin, että kirppiksen 1-vuotispäivänä järjestin arvonnan kommentin jättäneiden kesken. Viime vuonna, 2-vuotispäivän aikoihin, järjestin arvonnan Facebook-kavereille. Nyt 3-vuotispäivän kunniaksi on arvonta jälleen täällä blogissa. Siihen voi tietysti osallistua myös FB-kaverit!

Koska tänne tulee harvoin kommentteja käytän nyt tilaisuutta hyväkseni:
Arvontaan voi osallistua, kun jättää kommentin tähän postaukseen! Toivoisin kommenttiin tietoa, oletko säännöllinen vierailija kirppikselläni, vai sattumalta paikalle poikennut. Olisi myös mukava kuulla, miten kauan ja miksi olet seurannut blogiani.

Osallistua voi 12.4.2011 asti.

Koska pian sen jälkeen on pääsiäinen, arvon osallistujien kesken pääsiäispaketin, jonka sisältö selviää myöhemmin.

Tervetuloa mukaan arvontaan, ja olet tietysti aina tervetullut blogivierailulle!

maanantaina, maaliskuuta 28, 2011

Heijastinkukka sydämellä

Löysin viime viikolla itselleni alesta toppiksen ensi talveksi. Sain sitten inspiksen tehdä siihen koruksi heijastinkukan, sillä olin jokin aikaa sitten ostanut ihania sydännappeja, jotka sopivat takin väriin mainiosti. Mietinkin tässä, olisivatko nuo napit olleet alitajuisesti mielessäni, kun valitsin takin. Tuon väristä takkia kun minulla ei ole koskaan ennen ollut.


Sydännappi heijastelee jännästi eri värejä punertavasta sinertävään ja lilaan. Se on jo itsessään kuin koru. Tykkään siitä kovasti!

Olen ostellut materiaaleja heijastinkukkia varten ajatuksena valmistaa niitä ensi syksyn pimeitä varten. Jos jotakuta kiinnostaa, niin tuolla sydännapilla heijastinkukan hinta on 5 euroa.

tiistaina, maaliskuuta 08, 2011

Nauhoja!

Nyt olisi tarjolla erilaisia nauhoja ompeluun tai askarteluun.

Ensimmäisenä löytyy harvinaista retronauhaa 60-luvulta! Pitkistä korvista päätellen kuvionauhassa seikkailee vaaleansininen jänis. Nauha on 30 mm leveää.


Nauha on kerittynä vanhalle pahvialustalle, jossa lukee Oy. P.G.HOLM Ab. 1899


Nauhaa on rullalla noin 5,20 metriä. Koko paketin hinta on 11,00 euroa.
Jos halukkaita löytyy enemmän, voin myydä myös metreittäin, jolloin metrihinta on 2,40 euroa.

Seuraavana löytyy vaaleanpunaista kuvionauhaa. Nauhan leveys on 21 mm.


Tätä nauhaa löytyy yhteensä noin 2 metriä ja sen hinta on 3,50 euroa. / MYYTY!


Lisäksi löytyy tavallista koboltinsinistä satiininauhaa, jonka leveys on 13 mm. Sitä on yhteensä hieman vajaa 4 metriä ja sen hinta on 2,00 euroa.