Kesäaika lähestyy loppuaan. Vielä on tämä viikko aikaa nauttia varhaisista aamuista ennen kuin kellot siirretään tunnin taaksepäin ja nukutaan tunti pidempään.
Mitä muistoja tästä kesästä jäi? Kurja sanoa, mutta minulle jäi päällimmäiseksi sellainen muisto, että kunnon kesä ei koskaan tullut. Vielä elokuussa odotin ja toivoin, että tulisi vielä intiaanikesä ja elokuun tummat, lämpimät illat. Mutta kuten tiedämme, se jäi haaveksi.
Onneksi kesään osui pari sopivaa terassipäivää, jolloin sai iloitella ystävien kanssa auringossa. Kavereiden kanssa tuli myös kahteen otteeseen käytyä Tallinnassa ja kerran Tukholmanristeilyllä ja silloinkin ilmat olivat suotuisat. Jäätelö ja mansikat maistuivat ilmoista riippumatta, uudet perunat olivat yhtä maukkaita kuin ennenkin ja herneitä tuli syötyä vanhaan malliin. Myös dekkareita tuli ahmittua.
Siinäkö kaikki? Tylsänpuoleinen kesä on takana, sillä monia perinteisiä juttuja jäi syystä tai toisesta tekemättä. Esimerkiksi taidenäyttelyt ja kesäteatterit jäivät väliin, vaikka ne ovat jo olleet ihan perinteisiä kesähuveja. En pessyt mattoja laiturilla enkä itse asiassa tainnut edes käydä millään laiturilla. Suomen kesän valosta, kasvien vehreydestä ja ulkoilman puhtaudesta nautin silti täysin rinnoin. Millainen kesä sinulla oli?
Kesäaikaa kesti seitsemän kuukautta. Ensi sunnuntaina vetäydymme talviaikaan, mutta jo viiden kuukauden kuluttua alkaa uusi kesäaika. Jospa ensi kesä olisi oikea toiveiden kesä!
Mutta vielä on tätä kesää jäljellä tämä viikko!
Keräilyä ja aitoa tarpeetonta tavaraa - jo yli 10 vuotta... Ehkä yritän vielä joskus laittaa tänne jotain kaupattavaa. Ehkä myös kertoilen keräilyistäni ja nostalgisoin muutenkin. Enimmäkseen tämä sivusto on kuitenkin jo tekstivarastona. Voit toki laittaa viestiä kommenttilootaan tai sähköpostiini, jos jokin juttu kiinnostaa sinua. Ehkä jopa vastaan jotain!
maanantaina, lokakuuta 20, 2008
Kesän muistoja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti