Perjantaina on Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä.
Olen pienestä pitäen ollut kirjojen ystävä. Kotoani en lukemisen mallia saanut, mutta minulla oli onni asua vain parinsadan metrin päässä kirjastosta. Poikkesin sinne lapsena tämän tästä.
Jouduin uuden tilanteen eteen, kun olin lukenut kirjaston kaikki lasten ja nuorten kirjat. Sen jälkeen siirryin varovasti aikuisten osastolle, joka tuntui valtavalta. Muistan, miten olin hämmentynyt, kun kuljin hyllyjen editse ja lueskelin kirjojen selkämyksistä nimiä. Minulla ei ollut pienintäkään aavistusta, mistä lukeminen kannattaisi aloittaa.
Kun ensimmäinen tuttu nimi sattui kohdalle, tartuin siihen: Markku Veijalainen. Hän oli 60-luvulla Suomen ensimmäisiä pop-musiikin toimittajia, joten teininä tietysti tunnistin kirjoittajan. Teoksen nimi ei ole kuitenkaan jäänyt mieleeni, mikä ehkä johtuu siitä, että en tykännyt siitä. Ensimmäinen käyntini aikuistenosastolla olikin sen vuoksi pieni pettymys.
Sen jälkeen kirjastossa käyntieni määrä väheni, ja elämässäni alkoi uusi vaihe: liityin Suureen suomalaiseen kirjakerhoon nuorena neitosena, kirjakerhon alkuaikoina. Sitä kautta sain kerättyä pienen oman kirjakokoelman ja aloin vähitellen pitää kirjoja aarteina.
Vuosien varrella aloin ostaa kirjoja myös kaupoista ja joskus monen vuoden jäsenyyden jälkeen jätin kirjakerhon. Tunnen kuitenkin edelleen kiitollisuutta kirjakerholle siitä, että sitä kautta pääsin niin vaivattomasti käsiksi mestarillisiin teoksiin - posti kun toi kirjan kotiin asti.
Kun lapset olivat pieniä, aloin uudelleen käyttää kirjaston palveluja ja vein heidät sinne. Nykyisin ostan paljon kirjoja myös kirppiksiltä, sillä kirja ei mielestäni menetä arvoaan siinä, että joku muukin on lukenut sen. Siitä kuitenkin olen tarkka, että kirjan on oltava hyvässä kunnossa.
Nyt minulla on satoja kirjoja useassa kirjahyllyssä. Se on minulle paljon, vaikka monelle muulle kirjankuluttajalle vähän. Tilani ovat kuitenkin rajalliset ja koska kirjoja alkaa olla pinossa myös pöydillä ja nurkissa, yritän pikkuhiljaa vähentää niitä. Tänä vuonna olen vienyt kaksi kassillista kierrätyskeskukseen ja alkuvuonna möin myös kirppiksellä niitä pari kassillista.
On ollut mukava huomata, että myös täällä nettikirppiksellä ovat kirjat käyneet kaupaksi. Niinpä laittelen niitä myyntiin lisää. Kannattaa myös kysyä, jos olet etsiskelemässä jotain tiettyä kirjaa!
Tervetuloa ostoksille!
Keräilyä ja aitoa tarpeetonta tavaraa - jo yli 10 vuotta... Ehkä yritän vielä joskus laittaa tänne jotain kaupattavaa. Ehkä myös kertoilen keräilyistäni ja nostalgisoin muutenkin. Enimmäkseen tämä sivusto on kuitenkin jo tekstivarastona. Voit toki laittaa viestiä kommenttilootaan tai sähköpostiini, jos jokin juttu kiinnostaa sinua. Ehkä jopa vastaan jotain!
maanantaina, lokakuuta 06, 2008
Kirjojen ystävä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti