perjantaina, toukokuuta 28, 2010

Sekalaisia postikortteja


Olen huomannut, että korttien keräily vie monet mennessään! Kumma kyllä se ei ole koskaan tullut minulle harrastukseksi, vaikka kaikenlaista olenkin keräillyt. Niinpä minulla ei ole tietoa edes keräilyn perusasioista, esimerkiksi mikä merkitys on sillä, onko kortti kulkenut vai ei. Korttikeräilijöiden seuraaminen on kuitenkin varovasti viritellyt joitakin kieliä keräilijänsielussani ja olenkin mietiskellyt, mikä voisi olla kohde, jos siihen ryhtyisin.

Olen jo aikaisemmin kertonut, että taidekortit ovat kiinnostavia, mutta se on tietysti tosi laaja aihe. Taitaa olla niin, että pistän niitä talteen aina kun omaa silmää miellyttävä kuva osuu kohdalle. Mietin, että varsinaisena keräilykohteenani voisikin ehkä olla puutarhaa esittävät taidekuvat.

Niinpä olen tässä penkonut itselleni vuosien varrella tulleita kortteja etsien kokoelmani siementä. :) Mutta kuinkas kävikään: en löytänyt AINUTTAKAAN puutarhaa esittävää korttia! Kai sellaisia sentään on olemassa? No, ainakin Monet on maalannut puutarhastaan paljon kuvia, joten ehkä niitä maailmalla kuitenkin on, minulle ei vain kukaan ole sellaista lähettänyt. Pahus!


---


Nyt pistän penkomiseni jäljiltä kiertoon muutamia kulkemattomia kortteja, jos joku niistä vaikka sattuisi kiinnostamaan.


Kaksi ensimmäistä on Kotilieden Martta Wendelinin kortit "Kesäkeinu" ja kuvassa näkyvä "Leivintupa".

Pistin puutarha-aiheen siemeneksi kaksi samaa sarjaa olevaan korttia: "Kotiportailla" ja "Omenien aikaan", mutta en ole aivan varma, ovatko ne ihan sitä mitä haeskelen. Jos joku haluaisi ne, niin voisin kyllä myydä nekin. /WENDELININ KORTIT MENNEET!




2. Kortin takana lukee "Krippensammlung K. Heindl", "Missionshaus der Steyler Missionare St. Wendel" sekä "PK-30062 Volker Muller".






3. Kuopio Puijo


Voisin näitä vaihtaa, jos joku löytää kätköistään puutarha-aiheisia taidekortteja.

5 kommenttia:

  1. Minun mielestä "kulkenut" kortti on arvokkaampi, koska se täytyy saada tai sen saamiseen on nähtävä hiukan vaivaa. Uuden kortin voi kuka tahansa mennä ostamaan kaupasta ja onko se sitten oikeata keräilyä.... Minä en toimi niin. Tosin joka lyylin oma tyyli :)
    Tarttee tsekata, löytyykö minulta yhtään korttia sinulle...

    VastaaPoista
  2. Minä olisin kiinnostunut noista Wendelineistä ! Voin maksaa ne sulle tai etsiä puutarha-aiheisia kortteja, muistaakseni minulla niitä on !
    Blogistani löydät sähköp. osoitteeni !

    VastaaPoista
  3. Kini, kiva kun laitoit kommentin! Olen kyllä samaa mieltä, että keräily on juuri vaivan vuoksi antoisaa. Toisaalta, jos kysymyksessä on vanha kortti ja sellaisen sattumalta löytää jostain, niin onhan siinä keräilijä nähnyt vaivaa ja joutunut olemaan tarkkana, vaikka kortin alkuperäinen omistaja ei olisikaan... en tiedä. Itsessäni olen huomannut sellaisen piirteen, että vanhat kortit kiehtovat, oli ne sitten kulkeneet tai ei.

    Mutta kuten sanot, kullakin oma tyyli ja keräilyssä se onkin mukavaa, että mitään varsinaisia sääntöjä ei ole. Niinpä toinen voi huoletta luopua itselleen arvottomina pitämistään, jolloin toinen voi saada niistä iloa. :)

    VastaaPoista
  4. Hane, ihan mielelläni vaihdan Wendelinit kanssasi! Olen nyt maalle lähdössä, joten palataan asiaan viikonlopun jälkeen!

    VastaaPoista
  5. Löysin sulle muutaman kortin, noin enshätään ! Yhden englantilaisen Akvarellistin Helen allinghamin työn ja muutama Carl Larsson ym...

    VastaaPoista