maanantaina, toukokuuta 31, 2010

Sävel-kuvan kortit

Palaan korttikeskusteluun sen verran, että laitan tänne näytille neljä korttia, joita itse pidän arvokkaina, vaikka niillä ei erityisempää raha-arvoa olisikaan.

Kortit ovat Sävel-kuvan kortteja. Yksi korteista on Kansanlaulusarjaa ja kolme korttia on Joulusarjaa. Arvokkaaksi nämä tekee se, että olen jo lapsena ottanut ne talteen kotoa vanhempien piironginlaatikosta. Olin niin kovin ihastunut lauluihin ja keräilin laulujen sanoja. Bonuksena korteissa on vielä nuotitkin!


En tiedä, miksi niitä ei ole koskaan lähetetty eteenpäin, mutta se on minun onneni. Olisi tosi ihanaa, jos joskus löytäisin näitä lisää. Varsinkin vanhat kansanlaulut olisivat mieleeni.
Tuonne taakse metsämaan
sydämeni halaa,
siell' on mieli ainiaan,
sinne toivon salaa;
siellä metsämökissä
on kaunis kultaseni.

Näistä löytyy vaihtareita: Tonttujen joulu ja Joulupuu on rakennettu olisivat vaihdettavissa toisiin Sävel-kuviin.
---

Olen vähän jäsennellyt ajatuksiani siitä mitä toivon puutarhakorteilta. Eli siis aloittelen keräämään sellaisia kortteja, joissa on kuva jonkun taiteilijan tekemästä maalauksesta. Taiteilijan kansallisuudella ei ole väliä. Kuvassa voi olla esimerkiksi talo, huvimaja, aitaa, porttia, pihapiiriä, penkkejä, puutarhatyökaluja, kasvimaata, hedelmäpuita, kukkapenkkejä – niin ja tietysti ihmisiä. Myös puistoaiheiset taidekortit käyvät. Mutta todellakin maalaustaiteen pohjalta, ei esimerkiksi puutarha-aiheisia valokuvia. Olen jo muutamia kortteja löytänyt ja huomaan, miten nälkä kasvaa syödessä. Kyllä keräily on kivaa!

1 kommentti:

  1. Tosi suloisia nuokin kortit, ovat varmaan jo aika vanhojakin. Minäkin olen aina tykännyt kaikesta missä on soitin tai nuotteja...
    Asiasta toiseen, tarvitsisin sun kotiosoitteen ! Mailaa se mulle:
    hanenkorttitalo at gmail.com

    Vastaa tähän kommenttiin kun olet ottanut osoitteen, niin poistan tämän, ettei jää tuo osoite roikkumaan tänne !

    VastaaPoista