keskiviikkona, elokuuta 24, 2011

Kuvaongelmat jatkuvat



Kuvaongelma, josta kerroin edellisessä tekstissä, jatkuu aina vaan, eikä se taida odottamalla poistua.

Tämä blogini on muodostanut picasan kuvagalleriaan kaksi kansiota ja minusta näyttäisi siltä, että yhteys siihen vanhempaan kansioon on katkennut. Siinä on noin 200 kuvaa. Onneksi on vielä yhteys siihen uudempaan kansioon, jossa on lähes 600 kuvaa!

Vaikka nuo luvut vaikuttavat suurilta, minulla on sellainen käsitys, että kuvatila ei silti olisi lähellekään täynnä. Tapanani on nimittäin pienentää blogikuvia kunnolla, jotta ne eivät veisi paljon tilaa. Niinpä veikkaisin, että vika on bloggerin ja picasan välisessä yhteistoiminnassa. Tai ehkä siinä, että blogger on jossain vaiheessa tehnyt kaksi kansiota... jos pitäisikin olla vain yksi.

Olen miettinyt veisinkö korttikokoelman kuvat kokonaan toiseen galleriaan ja avaan toisen gmail-tilin (tai blogger-tilin, tai google-tilin, mikä se oikein on?). Toisaalta ärsyttää ajatus, että pitäisi käyttää kahta eri gmailia, mutta toisaalta sitten ei tarvitsisi pelätä, että vähitellen loputkin blogin kuvat katoavat. En siis ole ajatellut lopettaa blogia.

Nyt olenkin sitten äheltänyt tämän kanssa niin, että olen käynyt kaikki bloggaukset taaksepäin läpi ja olen päässyt toukokuuhun 2009 asti. Olen ladannut kuvia uudelleen ja myös poistellut joitakin tekstejä. Siitä taaksepäin näyttääkin sitten siltä, että melkein kaikki kuvat ovat mustina.

Nyt tuntuisi helpommalta ajatus, että poistaisi kaikki sitä vanhemmat tekstit kokonaan. Kuvien uudelleen lataaminen kun on aikamoisen tylsää puuhaa, kun blogger lataa ne vielä niin tyhmästi tekstin yläosaan ja sitten joutuu muokkailemaan koko tekstin uudestaan. Ihan älytön homma! Jätän tämän nyt kuitenkin vielä mietintään.

En ole käynyt katselemassa muiden blogeja, onko tällaista samanlaista ongelmaa ilmennyt. Aloitin tämän bloginpitämisen 2008 ja näyttäisi siltä, että joskus 2009 blogger teki uuden kuvakansion, ja nyt sitä vanhemmat kuvat eivät enää näy blogissa kuin mustina ja "liikennemerkeillä" varustettuna. Picasan galleriassa kuvat kuitenkin näkyvät. Kai siellä järjestelmän ylläpidossa ajatellaan, että kuka sitä viitsii vanhoja kuvia kelata... hoh-hoijaa!



4 kommenttia:

  1. No huh-huh tosiaan. Toivottavasti ongelma ratkeaa!

    VastaaPoista
  2. Maju pingviinitaivaasta2.9.2011 klo 13.51

    Hei, ethän muuttanut niiden vanhojen kuvien kansioiden julkaisuasetuksia jälkikäteen? Se sekoittaa! terv. Kokemusta on, eikä niin kovin monta viikkoa sitten

    VastaaPoista
  3. Saattaa muuten olla, että kävin jossain vaiheessa räppäilemässä niitä asetuksia, kääk!!! Vaan kukapa olisi voinut kuvitella, että pelkkä asetuksen muuttaminen voisi aiheuttaa kuvalinkkien katkeamisen?
    Aikamoinen bugi on siis olemassa bloggerin ja picasan välisessä yhteydessä! Saisipa tästä varoituksen sanan kaikille...

    VastaaPoista
  4. Tiedän tunteen, Tuula! Tiedän tunteen. Olen itsekin sekoillut kuvien kanssa, tosin Flickr on minulla mukana kuvioissa.

    VastaaPoista