maanantaina, joulukuuta 28, 2009

Uusiokäyttöä paketeissa

Aatonaattona jouduin menemään joulupaperiostoksille, sillä paketointia oli odottamassa isokokoinen lahja lapsenlapselle. Katselin hintoja Prismassa: 2,40 euroa/rulla. Hinta tuntui kovalta ja päätin vilkaista Tiimarin valikoimaa. Siellä oli aivan käsittämätön tarjous: viisi paperirullaa kahdella eurolla! Paperit olivat iloisen jouluisia ja juuri sopivia lasten pakettien kääreeksi.

Ajatuksissa vilahti, että tarttumalla tarjoukseen tukisin halpamaiden tuotantoa, mutta säästäväisenä ihmisenä sorruin kuitenkin ostamaan yhden satsin, vaikka en niin paljon tarvinnutkaan. Tyynnyttelin itseäni ajattelemalla, että siinä on paperia moneksi vuodeksi.

Rullaa avatessani yllätyin. Siinä oli etiketti, josta ilmeni, että paperi oli valmistettu Suomen Lempäälässä! Tunsin saaneeni joululahjan, kun pihiydessäni olin huomaamattani suosinut suomalaista avainlippuyritystä. Kyllä joulu on ihmeiden aikaa!



Tuo lapsen iso paketti oli ainoa, jossa käytin pelkästään uusia pakkausmateriaaleja. Muuten yritin mahdollisimman paljon toteuttaa paketoinnissa materiaalien uusiokäyttöä. Niinpä lahjojen kääreinä oli myös joitakin aikaisemmin käytettyjä ja talteen otettuja papereita. Lisäksi keksin käyttää hyväksi vanhoja ylijäämätapetteja ja boordeja.

Seuraavassa on ihanaa vanhaa tapettia, joka tuntui käteen aivan sametilta.




Kummassakin kirjapaketissa on lisäsomisteena jo aiemmin käytettyä nauhaa.

Kahden muun kirjapaketin kääreeksi löysin sopivan palan vanhaa joulupaperia ja lisäksi somistin ne tapettiboordilla, joka oli jäänyt yli keittiötäni kiertävästä boordista.



Toisen boordilla somistetun paketin unohdin kuvata, harmi! Omasta mielestäni se oli tosi kaunis: kääreenä oli kertaalleen käytettyä keltaista paperia kultaisin kuvioin. Siihen tuo kellertävä boordi sopi todella kauniisti. Kokonaisuuden kruunasi kultaiset nauhat.

Pakettikortit askartelin erilaisista varastoon kertyneistä materiaaleista. Vanhat joulupaperit, joissa on selkeät kuvat, ovat hyviä pakettikorttien aineksia.


Kaikissa paketeissa käytin koristeena vanhoja nauhoja, joita olen ottanut talteen niin kauan kuin jaksan muistaa. Nautin siitä, kun jouluhäslingin jälkeen voin istua kaikessa rauhassa availemassa ja kerimässä nauhoja rullalle.


Vanhojen nauhojen käyttämisessä on se etu, että niiden uusiokäytössä ei pihinkään ihmisen tarvitse säästellä, vaan voi huoletta tehdä niin näyttäviä koristeita kuin ikinä keksii!

:)

Vuosi sitten kirjoitin ekopaketoinnista täällä.

Green Fashion Freak'lla on hauskoja ekopaketointivinkkejä täällä.

1 kommentti: