torstaina, marraskuuta 20, 2008

Juhlitaan lapsen oikeuksia!

Tänään vietetään kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää ja samalla alkaa lapsen oikeuksien 20-vuotisjuhlavuosi. Tämän vuoden teemana on lapsen oikeus lepoon, leikkiin ja virkistykseen. Olen aina kunnioittanut lapsen oikeuksia, mutta en ole koskaan tutustunut, mitä ne virallisesti ovat. Niinpä tänä aamuna syvennyin aiheeseen eri sivustoilla.

Lapsiasiavaltuutetun sivusto on keskeinen paikka, kun haluaa tietoa lapsen oikeuksista. Siellä voi muun muassa käydä tutustumassa koulukiusaamista koskevaan tutkimukseen tai käydä allekirjoittamassa kuritusväkivaltaa vastustava Euroopan Neuvoston vetoomus.

Lasten sivuilta selviää, mitä lasten oikeudet ovat. Siellä on myös lasten kommentteja ja piirustuksia eri aiheista. Minua kosketti erityisesti kohdassa ’Minulla on oikeus tuntea oloni turvalliseksi’ tuntemattoman tekijän sarjakuva kiusaajista. Siinä ei ollut onnellista loppua, vaikka lapsen piirustuksessa niin voisi odottaa.

Etsiskelin myös tapahtumia, joilla päivää juhlistetaan. Tässä joitakin:

Vantaalla Taikalamput syttyvät -tapahtuma Vantaan kaupungintalon pihalla ja Taidetalo Pessissä.

Tampereella päivää juhlistetaan teemalla ’Oikeus leikkiä!’. Heti aamulla Tampereen katukuvaan ilmestyy koululaisten maalaamia lapsen oikeuksia julistavia lapsihahmoja sekä Pii Poossa tuunattuja tuoleja. Ne kehottavat suuntaamaan askeleet tapahtumapaikalle Finlaysonin alueelle.

Lahdessa on Lapsen oikeuksien päivän konsertti Lahden musiikkiopistolla .


Leppoisaa, leikkisää ja virkistävää Lapsen päivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti