lauantaina, tammikuuta 11, 2014

Uusi korttivuosi

Vuosi 2014 on alkanut ja se toivon mukaan on onnekas kaikille kortti- ja muillekin keräilijöille sekä kirppistelijöille, jotka täällä blogissani ovat piipahtaneet. Jotkut ovat ehkä ihmetelleet, olenko kadonnut kokonaan, kun postaukset ovat puuttuneet pitkään. No en ole. Täällä katselen saamiani joulukortteja, vaikka muuten joulu alkaa olla siivottu pois.

Pienenä selityksenä poissaololleni ja hajamielisyydelleni on se, että viime vuonna tuli paljon asioita, jotka veivät aikaa ja voimia. Pahimpina asioina se, että suvustani ja perheestäni menehtyi puolen vuoden aikana neljä ihmistä. Heistä kolme oli vanhempaa polvea, joiden poismeno oli ymmärrettävää, mutta aiheutti kuitenkin kaikenlaista pohtimista ja tekemistä. Neljäs menehtynyt olikin sitten minua nuorempi ja hänen poismenonsa oli raju menetys. Olen tehnyt surutyötä monta kuukautta, eikä voimia tai kiinnostusta ole riittänyt harrastuksiin.

Sain pitkin vuotta korttirinkiläisiltä postia, mutta tiedän, että kiittäminen on unohtunut ainakin jossain vaiheessa. Ennen joulua laitoin vihdoin useita lähetyksiä rinkiläisille ja toivon, että kaikki he saivat postia, joita olen aikaisemmin unohtanut kiittää.

Sain ennen joulua paljon kivaa korttipostia. Laitan tähän vain muutaman, kun kaikkia en muistanut kuvata. Kaikki olivat kuitenkin yhtä ilahduttavia.

 Maaritilta

 Ritvalta

Siniltä

Kiitos vielä kerran kaikille korttirinkiläisille vuodesta 2013!

Onnellista vuotta kaikille tänä vuonna!

1 kommentti:

  1. Helposti ymmärtää,miksi ei ihan ensimmäisenä ole kortit mielessä,kun lukee kirjoitustasi.Mutta toivon mukaan jo jaksat olla elämässä kiinni,ajan mittaan suru helpottaa ja antaa muistoille tilaa.
    Jaksamista sinulle ja kiitos mukavasta joulukortista!
    T.Ullis

    VastaaPoista