perjantaina, joulukuuta 28, 2012

Vanhoja dekkareita!

Herättelen blogiani taas eloon. Vaihdoin aluksi taustan ja yläkuvan, ja vähitellen lisäilen myös tekstejä.

Yritän aktivoitua blogin kanssa, sillä tänne näyttää osuvan paljon lukijoita. Yksi syy on todennäköisesti se, että blogilla on jo jonkin verran ikää ja sen myötä myös sisältöä, ja niinpä se usein tulee Googlen listoille, kun joku etsii jotain tavaraa. Etenkin keräilijät ovat löytäneet blogini ja saan säännöllisesti kyselyjä heiltä. Keräilijäthän käyttävät joskus kaikki mahdolliset keinot löytääkseen etsimänsä. Aika monet haeskelevat Arabian astioita, ja juttuni Arabian sokerikko-kermakko -keräilystäni onkin suosituin teksti täällä. Yleensä niitä haluttaisiin ostaa minulta, mutta jotkut tarjoavat myös minulle ostettavaa.

Olen saanut tiedusteluja muun muassa kirjoista, vanhoista tuotekuvastoista, tarroista ja lasinalustoista. Vaikka kaikenlaista olen nähnyt, niin silti joskus hämmästyy, miten erilaisia keräilykohteita ihmisillä on. Jotkut ovat varmasti todella vaikeita, mikä saattaa joskus tuskastuttaa keräilijää, mutta arvatenkin tuottaa hänelle suuren ilon joka kerta, kun jotain sopivaa löytyy. Onko sinulla joku erikoinen keräilykohde?

Yksi omista keräilykohteistani ovat olleet vanhat SaPo-pokkarit. Vuosien keräilyn jälkeen silmäni erottavat sellaisen oitis kirjarivien selkämyksistä. Olen aina ostanut kokoelmastani puuttuvan kirjan, jos hinta on ollut kohtuullinen. Nykyisin ne ovat yhä useammin liian korkeaksi hinnoiteltuja ja silloin kirja jää kauppiaalle. Vaikka olen pysytellyt huokeissa kappaleissa, niitä on kertynyt sen verran liikaa, että päätin rajata keräilyä. Teen niin, että yritän koota SaPoista vain kokoelman alkupään numerot 1-50 ensipainokset. Kaikki muut myyn pois. 

Aloitan näistä kahdesta SaPosta.
Ensimmäisenä on SaPo nro 81: Joyce PORTER: Dover ja paksu Juliet, Werner Söderström Osakeyhtiö 1967, ensimmäinen painos, 265 sivua. Kuten kuvasta näkyy, kirja on ryhdikäs ja hyväkuntoinen, pientä pehmentymää kuitenkin kannessa ja selkämyksessä. Hinta 3,50 euroa.


Toisena on SaPo nro 90: Joan AIKEN: Vihan kylvö, Werner Söderström Osakeyhtiö 1968, ensimmäinen painos, 261 sivua. Kannessa ja sivujen ulkoreunoilla näkyy kosteuden aiheuttamia jälkiä. Muuten ryhdikkäänä säilynyt kappale. Hinta 2,50 euroa.


Yhden kirjan toimituskulu on 3,00 euroa postitse 2. luokassa.

2 kommenttia:

  1. Erikoinen keräilyaihe? No postikortit on aika erikoinen! :)
    Onko SaPo kustantaja vai...? :)

    VastaaPoista
  2. Joskus minustakin tuntui, että postikortit ovat aika erikoinen keräilyaihe, sillä miksi kukaan haluaisi kerätä käytettyjä kortteja. Vaan eipä ole enää niin erikoinen aihe enää... :)

    SaPo-sarjan kustantaja on Wsoy. Luulisin, että SaPo -lyhenne tulee sanasta 'salapoliisi'.

    VastaaPoista