tiistaina, maaliskuuta 03, 2009

Kirppiksen pitämisestä

Eilen jäi postaus tekemättä, kun mietin pitäisinkö vähän taukoa tästä välillä. Juttu kun aika pitkälti perustuu fiiliksiin, niin että on kiva laittaa tavaroita myyntiin, jos ne tuntuu kiinnostavan jotakuta. Nyt on kuitenkin mennyt pitkä aika, ettei ketään ole kiinnostanut ja niin on oma intokin hiipunut. Näiden miettimisessä, kuvaamisessa, kuvankäsittelyissä ja tekstien tekemisessä menee kuitenkin oma aikansa, ja sitä on turhauttavaa tehdä jos tuntuu, että se menee hukkaan.

Mietin, että varaisinko kirppispöydän, keräisinkö kimpsut ja kampsut ja veisin ne sinne myyntiin. Sitten aloin laskeskelemaan, että täälläpäin kirppispöydän vuokra on 30 e/viikko tai ylikin, joten tämän hintaisia tavaroita joutuu myymään aika paljon, että saa vuokran maksettua. Eikä jää itselle vielä yhtään vaivanpalkkaa.

Jos haluaisin myydä siellä tavaraa sen verran, että vuokranantajan palkkioksi jäisi 25% myynnistä, mikä tuntuu kohtuulliselta, niin myyntiä pitäisi kertyä vähintään 120 euroa. Siihen hintaan pitää kuljettaa aika paljon tavallista tavaraa pöydälle. Muussa tapauksessa täytyy vain hyväksyä se, että ylläpitää kirppispitäjien bisnestä.

Jossain vaiheessa varmaan siirrän tavarat fyysiselle kirppikselle, mutta seuraan vielä vähän aikaa tilannetta. Joten kaikki ne tavarat, joissa ei ole merkintää MYYTY, ovat edelleen myynnissä täällä!

Olisi tosi kiva myös saada kommentteja, miten tätä hommaa voisi parantaa kaikille kivemmaksi ja kiinnostavammaksi!


7 kommenttia:

  1. No, miepä laitan mielipiteeni. Ehkä oiski hyvä pitää taukoa, vaikka minä kävisin tottumuksesta kuitenkin täällä. Jostain pitäs löytää kävijöitä, mutta mistä? Varmaan ois viisainta laittaa samantapaisia myyntiin, mitkä on menneet tähän asti. Sitten olen katsonut omasta näkökulmastani, että jotkut on mielestäni hiukan kalliita. Vielä yks asia, kannattasko myydyt poistaa kokonaan.

    VastaaPoista
  2. No hei Maarit! Onpa kiva kuulla, että löytyy yksi, joka ihan vakituisesti käy paikalla! Oikealla kirppiksellä ne asiakkaat voi tietysti nähdä, mutta täällä kävijät ovat näkymättömiä. Siksi on mukavaa saada kommentti merkiksi käynnistä!
    On vähän vaikea tehdä niin, että laittaisi mitä on aikaisemminkin mennyt, kun kaikenlaista on mennyt laidasta laitaan: kirjoja, koruja, vaatteita ja sekalaista tavaraa. Ja kun tämä kotinikin on niitä kaikkea :)
    Hinta on vaikea kysymys, kun tulee postarit päälle. Olen yleensä ollut valmis tinkimään, varsinkin jos postimaksuja tulee paljon, mutta silti monet jättävät sikseen.
    Olen muuten samaa miettinyt, että pitäisi siivota tuota myytyjen osastoa. Alun perin jätin ne siksi, että nähtäisiin, että jotkut ovat uskaltaneet ryhtyä kauppoihin kanssani. Niinkuin sinäkin :)
    Kiitos vielä kerran!

    VastaaPoista
  3. Sanopas minäkin mielipiteeni... =) Käyn säännöllisesti kurkkimassa myyntisi. Minunkin täytyy yhtyä maaritin tekstiin, että osa tavaroista on hiukan kalliita ja kun niihin tulee vielä postimaksutkin... Muuten tavara on minusta ollut oikein asiallista! Ja ollaanhan me kauppoja tehtykin! =) Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Tanja kannustavasta palautteesta! Ja anteeksi, että vastaus tulee näin pitkän ajan päästä, kun olen ollut pakotetusti pois monta päivää pois koneen ääreltä.
    Kiva, kun pidät tavaroita asiallisina, sillä siihen olen pyrkinyt. Usein ne ovat kuin uusia ja ehkä siksi on tullut laitettua vähän hintapyyntöäkin.
    Mukavaa, kun piipahtelet täällä ja kiva on ollut tehdä kauppoja :)

    VastaaPoista
  6. Minä vasta nyt löysin tieni tänne ja laitan kyllä mainoksen omalle sivulleni :)

    VastaaPoista
  7. Kiva, Inkku, kun eksyit! Ja kiitos jo etukäteen mainostuksesta :)

    VastaaPoista