Ystäväni merkkipäivän ja tulevan ystävänpäivän innoittamana esittelen lisää suosittuja, omaa tuotantoa olevia haapasydämiä, tai herttoja kuten ne Hertanpäivän kunniaksi nimesin. Mielestäni nämä ovat erinomaisia lahjoja, sillä ne ovat taatusti kotimaista käsityötä.
Alunperin suunnittelin hertan pannunaluseksi, mihin se ilman koristeluja sopii mainiosti. Vain lisäämällä nauhan siitä tulee kaunis koriste.
Hertta on jo sellaisenaan ainutlaatuinen, mutta todella omaleimainen siitä tulee, jos sen koristelee itse. Eräs täältä sellaiset ostanut muun muassa koristeli sen ristipistotyöllä! Hienolla idealla voi korostaa käsityötä ja tehdä lahjasta antajansa näköisen.
Hertat on tehty kauniista haapapuusta, joka on vaaleaa eikä siinä ole oksakuvioita lainkaan. Hertat ovat pisimmältä kohdaltaan 15,5 cm korkeita ja leveimmältä kohdaltaan 14,5 cm leveitä. Ne ovat käsittelemättömiä, joten ne voi vaikkapa maalata oman mielensä mukaan.
Kaarevan tuotteen tekemisessä syntyy paljon hukkapaloja. Niinpä piirtelin ajankulukseni yhteen hukkapalaan pienen sydämen. Syntyi pikkuhertta!
Pikkuhertat ovat täysin yksilöllisiä, sillä niille ei voi aivan samalla tavalla tehdä muottia kuin isommille. Pikkuhertat ovat noin 6,5 cm korkeita ja noin 7 cm leveitä.
Isomman hertan hinta ilman koristeita on 5,80 euroa.
Pikkuhertan hinta ilman koristeita on 2,90 euroa.
Keräilyä ja aitoa tarpeetonta tavaraa - jo yli 10 vuotta... Ehkä yritän vielä joskus laittaa tänne jotain kaupattavaa. Ehkä myös kertoilen keräilyistäni ja nostalgisoin muutenkin. Enimmäkseen tämä sivusto on kuitenkin jo tekstivarastona. Voit toki laittaa viestiä kommenttilootaan tai sähköpostiini, jos jokin juttu kiinnostaa sinua. Ehkä jopa vastaan jotain!
maanantaina, tammikuuta 19, 2009
Ystävälle
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti